• Kotimaisen osuus nousi ennätykseen kaukolämmössä

    Kotimaisia polttoaineista on yli 60 prosenttia. Kivihiiltä käytetään pääasiassa suurissa kaupungeissa.
    Kuva: Jukka Pasonen
    Uutiset
    1.2.201818:07
    Jouko Kyytsönen

    Kotimaisten energianlähteiden osuus kaukolämmön tuotannossa nousi viime vuonna uuteen ennätykseen, 62 prosenttiin kokonaisenergiasta. Toissa vuonna osuus oli 60 prosenttia, Energiateollisuus (ET) kertoo kaukolämpökatsauksessaan.

    Uusiutuvien osuus nousi 36 prosenttiin eli kaksi prosenttiyksikköä. Uusiutuvat ovat pääasiassa metsäpolttoainetta tai teollista puutähdettä, lähinnä sahojen kuorta ja purua. Turvetta ei lasketa uusiutuvaksi.

    Ilmastoneutraalia polttoaineista oli 45 prosenttia. Siinä on mukana muun muassa hukkalämpö, jonka talteenotossa tehtiin ennätys.

    Energiateollisuuden mukaan kaukolämmön hiilidioksidipäästöt putosivat viime vuonna ennätyspieniksi. Tällä vuosikymmenellä hiilidioksidipäästöt ovat laskeneet peräti 26 prosenttia.

    ET:n toimitusjohtajan Jukka Leskelän mukaan 90 prosenttia kaukolämpökunnista tuottaa lämpönsä pääosin kotimaisilla energianlähteillä.

    "Kaikilla hiiltä pääpolttoaineena käyttävillä paikkakunnilla toimitaan käytön leikkaamiseksi."

    Biomassa on korvannut yhä enemmän turvetta, jota käytetään yli 30 prosenttia vähemmän kuin kymmenkunta vuotta sitten.

    Lähes 10 prosenttia koko Suomen kaukolämmöstä katettiin hukkalämmöllä, muun muassa jätevesien ja savukaasujen talteenotolla.

    Kaukolämpö on suosituin lämmitystapa uudisrakentamisessa, sen osuus kipusi viime vuonna 66 prosenttiin. Seuravana ovat sähkö ja lämpöpumput.

    Kaukolämpöön liittyneiden määrä kasvoi edellisvuodesta 1,5 prosenttia eli 2 300 asiakasta. Irtautuneita oli noin 160.

    Artikkelin aiheet
    kaukolämpö
    kotimaiset polttoaineet
    Energiateollisuus
    uusiutuva energia
    hukkalämpö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle