• Pohjoisessa jahdataan pakkasennätyksiä, muualle joko vesi- tai tihkusadetta

    Illan ja yön aikana maamme ylle on ilmestynyt varsin terävälinjainen pilvisyyden murrosvyöhyke, joka jakaa maan aurinkoiseen joskin kylmään pohjoisosaan ja esimerkillisen marraskuiseen eteläpuoliskoon. Varsinkin lännessä kärsitään vielä tulvista, mutta pahimmat sateet ovat siellä ohi.
    Pohjoisessa nautitaan kirpeästä pakkassäästä.
    Pohjoisessa nautitaan kirpeästä pakkassäästä. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Uutiset|Sää
    27.11.202407:31
    Eero Hallavo & Janika Takala

    Sää voi turhauttaa varsinkin maan eteläisellä puoliskolla, sillä se on taattua marraskuuta. Pilvisyys on runsasta ja sateita on monin paikoin liikkeellä. Sateen tyyppi vaihtelee vesisateesta tihkusateeseen. Lisäksi sade saa lumisempia olomuotoja pilvisen alueen pohjoisosassa. Tulvista kärsivillä alueilla sadetta tulee vielä 1–5 mm, mutta onneksi tulvatilanne alkaa helpottaa. Etelä-Pohjanmaalla tulvavaroitus on vielä torstain voimassa.

    Mutta kyllä hyvääkin löytyy, sillä lämpötila on varsin leuto. Parhaimmillaan sää on alueilla, joilla sateisuus korvautuu mahdollisesti sumulla. Kauneus on katsojan silmässä, mutta parhaimmillaan sumu on varsin rauhoittava elementti.

    Perjantaina kovimmat pakkaset hellittävät pohjoisessakin.
    Perjantaina kovimmat pakkaset hellittävät pohjoisessakin. Kuva: Ilmatieteen laitos

    Pohjoisessa sen sijaan lähdetään jahtaamaan loppuvuoden pakkasennätyksiä. Varsinkin Lapissa taivas on selkeä, mikä saa lämpötilan laskemaan öisin. Kylmin yö lienee torstain vastainen yö, jolloin pakkasta voi paikoin olla -25 astetta. Torstai on myös päivistä kylmin, kun pakkasta on paikoin 15–20 astetta. Sen lyhyen hetken, jonka aurinko nousee horisontin ylle, se valaisee maisemaa laajalti pilvettömältä taivaalta.

    Perjantaina pilvisyys lisääntyy myös pohjoisessa, ja kovimmat pakkaset päättyvät hetkeksi.

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.

    Siirry tästä MT:n sääpalveluun.

    Artikkelin aiheet
    sää
    Pohjois-Suomi
    pakkanen
    tulva
    Ilmatieteen laitos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita