• Kuntaliitto pelkää, että korotetulla työasuntovähennyksellä saatetaan alkaa kikkailla – tavoitteena helpottaa työntekoa kaukana kotoa

    Työasuntoja saattavat ryhtyä vuokraamaan sellaisetkin, jotka eivät toista asuntoa ole aiemmin tarvinneet.
    Kuntaliitto suhtautuu korotettuun työasuntovähennykseen epäilevästi. Lehtikuva / Heikki Saukkomaa
    Kuntaliitto suhtautuu korotettuun työasuntovähennykseen epäilevästi. Lehtikuva / Heikki Saukkomaa 
    Uutiset
    20.8.201814:20
    STT

    Hallituksen esittämää työasuntovähennyksen korotusta saatetaan käyttää väärin hyväksi, pelkää Kuntaliitto lausunnossaan. Kuntaliiton mielestä väärinkäytön mahdollisuudet tulisi arvioida esityksessä tarkemmin.

    Hallitus ehdottaa, että työasuntovähennyksen enimmäismäärää korotetaan 250 eurosta 450 euroon kuukaudessa, jotta ihmiset vastaanottaisivat työtä nykyistä kauempaa.

    Kuntaliiton mielestä anteliaaseen korotukseen sisältyy esimerkiksi riski, että työasuntoja saattavat ryhtyä vuokraamaan sellaisetkin, jotka eivät toista asuntoa ole aiemmin tarvinneet. Lisäksi erilaiset lähipiirin vuokrausjärjestelyt saattavat Kuntaliiton mukaan olla alttiita väärinkäytöksille.

    "Esimerkiksi Tampereelta Helsinkiin matkaava (tai toisinpäin) voi vuokrata asunnon ja saada siitä työasuntovähennyksen, mutta antaa asunnon opiskelemaan tulevan lapsensa käyttöön", Kuntaliitto arvioi.

    Valtiovarainministeriö kertoo saaneensa esitysluonnoksesta 22 lausuntoa määräaikaan eli perjantaihin mennessä.

    Valtiovarainministeriön budjettiehdotuksen mukaan vähennys tehtäisiin ansiotuloista.

    Suomen Yrittäjät kannattaa ehdotusta, koska se voi helpottaa työntekijöiden saatavuutta alueilla, joilla työvoimasta on pulaa. Yrittäjien mielestä työasuntovähennystä ei pitäisi sitoa perhetilanteeseen.

    Hallituksen esitysluonnoksen mukaan työasuntovähennyksen myöntämisen edellytyksiä yksinasuvalle selvitetään ensi viikon budjettiriiheen mennessä.

    Yrittäjät katsoo, että vähennyksen soveltamisalaa tulisi esityksessä laajentaa yksineläjälle sekä avoliitossa asuville, joilla ei ole tai ei ole ollut yhteistä lasta.

    "Näkemyksemme mukaan näiden henkilöiden rajaamista ulkopuolelle ei voi perustella valvonnallisilla syillä", Yrittäjät sanoo lausunnossaan.

    Useimmissa lausunnoissa hallituksen esitykseen ei ole huomauttamista.

    Artikkelin aiheet
    työasuntovähennys
    Kuntaliitto
    valtiovarainministeriö
    Suomen Yrittäjät
    hallitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria