• Fendtin 1050 Vario vuoden traktoriksi

    Uutiset
    9.11.201515:00
    Veikko Niittymaa

    HANNOVER, SAKSA (MT)

    Fendtin uusi 500-hevosvoimainen 1050 Vario on valittu vuoden 2015 traktoriksi.

    Menestystä tuli myös Suomeen, kun Valtran N174 Versu katsottiin muotoilultaan parhaaksi. Nokialla tehty moottori puolestaan vei kiinteistötraktoreiden kärkeen Massey-Fergusonin 5713:n.

    Valtran emoyhtiö Agco puhdisti lähes koko pöydän, sillä Fendtin ja Valtran menestyksen lisäksi Massey-Fergusonin 5713 katsottiin parhaaksi kiinteistönhoitokoneeksi. Kiinteistönhoitokoneet olivat mukana ensimmäistä kertaa.

    Maatalouskonetoimittajista koostuva raati perusteli Fendtin valintaa muun muassa sillä, että se on maailman tehokkain pyörätraktori. Kiitosta annettiin myös traktorin portaatomalle vaihteistolle, jossa voiman jakautuminen etu- ja taka-askelille poikkeaa kilpailijoista.

    Massey-Ferguson puolestaan ylsi ykköseksi osin hienostuneen päästöjä vähentävän ratkaisun ansiosta.

    Päästöjä vähentävät laitteet on koottu tiiviiksi paketiksi, mikä osaltaan parantaa näkyvyyttä ohjaamosta. Nelisylinterinen moottori tulee Agco Powerin Nokian tehtaalta.

    Valtran muotoilu sopii eurooppalaiseen makuun. Raadin jäsenet kuvasivat muotoilua termeillä moderni ja tiivis, cooliksikin se nähtiin.

    Viinitarhatraktoreiden ykköspaikka meni Italiaan, Same Fruttetolle, jonka edistyksellinen etuakselin vaimennus on uutta tässä kokoluokassa.

    Palkinnot jaettiin Agritechnica-messujen avajaispäivänä sunnuntaina Hannoverissa Saksassa.

    Mukana oli 17 traktorimallia.

    Veikko Niittymaa

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Fendt 1050 Vario
    vuoden traktori
    Valtra
    Massey-Ferguson
    Agritechnica
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle