• Evan verokone: Pienituloisten palkansaajien tuloverotus kiristyy ensi vuonna eniten

    Myös keskimääräinen kuntavero nousee.
    Evan laskelma perustuu keskimääräisen kuntaveroprosenttiin ja oletukseen, että ansiotulot nousevat ensi vuonna 2,5 prosenttia.
    Evan laskelma perustuu keskimääräisen kuntaveroprosenttiin ja oletukseen, että ansiotulot nousevat ensi vuonna 2,5 prosenttia. Kuva: LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
    Uutiset
    22.12.202012:35
    STT

    Palkansaajien tuloverotus kiristyy kaikissa tuloluokissa ensi vuonna, laskee Elinkeinoelämän valtuuskunta Eva. Eniten kiristyy Evan verokoneen mukaan pienipalkkaisten verotus, kun 1 250 bruttona ansaitsevien verotus kiristyy 0,4 prosenttiyksikköä.

    Keskituloisen, eli 3 250 euroa tienaavan palkansaajan tuloveroaste nousee 0,3 prosenttiyksikköä. Suurituloisen, 15 000 euroa ansaitsevan tuloveroaste nousee 0,2 prosenttiyksikköä. Taustalla näkyy sosiaalivakuutusmaksujen 0,33 prosenttiyksikön nousu, kun työttömyys- ja työtulovakuutuksen maksuja korotetaan.

    Myös keskimääräinen kuntavero nousee, Kuntaliiton mukaan keskimäärin 0,06 prosenttiyksikköä. Kaikkiaan 39 kuntaa nostaa veroprosenttia, ja neljä kunta laskee sitä.

    Muutoksia on luvassa myös kulutuksen verotukseen. Arvonlisäverot eivät muutu, mutta muun muassa alkoholin, tupakkatuotteiden ja lämmityspolttoaineiden verotus kiristyy. Palkansaajan kulutusmenojen painotettu veroaste nousee 0,1 prosenttiyksikköä 22 prosenttiin.

    Työnantajamaksut nousevat keskimäärin 0,36 prosenttiyksikköä.

    Evan laskelma perustuu keskimääräisen kuntaveroprosenttiin ja oletukseen, että ansiotulot nousevat ensi vuonna 2,5 prosenttia.

    Artikkelin aiheet
    tuloverotus
    kuntavero
    Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA
    pienituloiset
    veronkorotus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria