
S-ryhmän suurin alueosuuskauppa, pääkaupunkiseudulla toimiva HOK-Elanto palkitsi viime vuonna tuntuvilla rahasummilla hallintoneuvostossaan istuvia poliitikkoja ja päättäjiä, Talouselämä kertoo.
Hallintoneuvoston jäsenille maksetaan kokouspalkkioita. Hallintoneuvoston puheenjohtajalle ja varapuheenjohtajille maksetaan myös kuukausipalkkiota.
Suurimman palkkion, 56 800 euroa, sai hallintoneuvoston puheenjohtaja Heli Puura, joka työskentelee SAK:n työehdot-osaston johtajana. Varapuheenjohtajat kansanedustaja Sari Sarkomaa (kok.) ja ex-kansanedustaja Kari Uotila (vas.) saivat viime vuonna kaikkiaan noin 40 000 euroa palkkiota, Talouselämä kertoo.
Hallintoneuvostossa istuvat myös kokoomuksen kansanedustajat Mia Laiho ja Wille Rydman. Useampi jäsen on mukana paikallispolitiikassa.
Hallintoneuvoston jäsenet perheineen saavat myös ostaa HOK-Elannon kaupoista ja ravintoloista ruokaa ja alkoholia henkilökunnan ostoedulla.
"HOK-Elannon henkilökunta-alennukseen kuuluu 25 prosentin alennus ruoka- ja juomatuotteista HOK-Elannon ravintoloissa", kertoo HOK-Elannon viestinnän projektipäällikkö Iiro Isoaho Talouselämälle.
Helsingin vihreillä on periaate, etteivät kaupunginhallituksen tai kaupunkiympäristölautakunnan jäsenet saa osallistua HOK-Elannon hallintoelimiin, kommentoi kaupunginvaltuutettu, vihreiden entinen puheenjohtaja Osmo Soininvaara perjantaina Twitterissä.
"Suosittelen muillekin."
Lue lisää:
S-ryhmä myy työntekijöilleen viinaa ja ruokaa 25 prosentin alennuksella