• Uutta kyläkauppatukea saa yli 80 maaseudun myymälää – tuki on noin 11 000 euroa

    Vajaa puolet tukea hakeneista kaupoista saa avustuksen. Ehtona oli sijainti harvaan asutulla maaseudulla.
    Kyläkauppatuen tavoitteena on edistää palvelujen saatavuutta maaseudulla. Arkistokuva.
    Kyläkauppatuen tavoitteena on edistää palvelujen saatavuutta maaseudulla. Arkistokuva. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    20.12.201913:30
    Hanna Lensu

    Ruokavirasto on myöntänyt kyläkauppatukea yli 80 maaseudulla sijaitsevalle päivittäistavarakaupalle. Uudenlainen harvaan asutun maaseudun päivittäistavarakaupoille tarkoitettu kyläkauppatuki oli ensimmäistä kertaa haettavana tänä syksynä.

    "Tuki kiinnosti laajalti kyläkauppoja ympäri Suomen. Hakijoiden joukossa oli myös uusia, tänä vuonna kyläkaupan avanneita yrittäjiä", Ruokavirasto kertoo tiedotteessaan.

    Kyläkauppatukea haki yhteensä yli 200 yrittäjää, joista noin 40 prosenttia saa avustuksen. Suurin osa hylätyistä päätöksistä johtuu viraston mukaan siitä, että tukea hakenut kauppa ei sijaitse Suomen ympäristökeskuksen luokituksen mukaisella harvaan asutulla maaseudulla.

    Kyläkauppatukeen varattu miljoonan euron määräraha jaetaan tukikelpoisten hakijoiden kesken. Tuki on noin 11 000 euroa kyläkauppaa kohden. Myymäläautopalvelua tarjoava kyläkauppa saa noin 14 000 euron tuen. Tuen ehtona on, että kyläkauppa toimittaa jälkikäteen selvityksen tuen käyttämisestä vuosina 2020 ja 2021.

    Ruotsissa vastaava avustus on ollut käytössä vuodesta 2016 lähtien. Tuen tarkoitus on edistää harvaan asutun maaseudun palveluiden saatavuutta. Maa- ja metsätalousministeriön mukaan Suomessa on nykyisellään noin 200 kyläkauppaa ja määrä vähenee.

    Ruokaviraston tavoitteena on maksaa tuet tammikuussa 2020.

    Artikkelin aiheet
    kyläkauppatuki
    maaseutu
    Ruokavirasto
    päivittäistavarakauppa
    valtiontuki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria