• Laajakaistan valtion tuki saa jatkoa

    Uutiset
    15.12.201415:00
    MT toimitus

    Haja-asutusalueiden laajakaistahankkeita tuetaan vuodenvaihteesta alkaen valtion varoin myös niissä kunnissa, joiden hankkeita on aiemmin tuettu EU:n maaseuturahastosta. Tuen myöntää jatkossa Viestintä-virasto.

    Hallitus päätti asiasta torstaina.

    Rahoitusta voi saada sellaisiin hankkeisiin, joille ei tähän mennessä ole myönnetty tukea EU-varoista.

    Kuntien maksuosuudet eivät muutu, vaan kunnan osuus on sama kuin EU:n maaseuturahaston kautta tuetuissa laajakaistahankkeissa eli reilu 21 prosenttia.

    Laki liittyy joulukuussa 2008 tehtyyn periaatepäätökseen rakentaa kiinteät laajakaistayhteydet koko maahan sen mukaan, kun kunnat ja kylät ovat valmiita verkkoihin liittymään.

    MT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    laajakaista
    valtion tuki
    haja-asutusalueet
    Viestintävirasto
    Euroopan unioni
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle