• Iijoen tulva uhkaa Pudasjärven rakennuksia

    Iijoki tulvii ja on kastellut monia rakennuksia erityisesti Pudasjärvellä tulvapenkereiden alapuolella. Myös teitä on poikki.
    Kuva: Pekka Fali
    Uutiset
    15.5.201215:04
    MT toimitus

    Tulvavallit suojaavat Pudasjärven taajamaa. Paikoissa, joissa valleja ei ole, vesi on noussut rannoille ja uhkaa kastella rakennuksia, kertoo Suomen ympäristökeskus (Syke).

    Pudasjärven pinta nousee edelleen, mutta virtaaman nousu Iijoen alajuoksulla Raasakassa on pysähtymässä. Myös Livojoella ja Väätäjänsuvannossa virtaamat ovat kääntyneet laskuun.

    Kittilässä Ounasjoen vedenpinta on noussut viikossa noin kaksi metriä. Syke ennustaa tulvahuippua noin viikon päähän, jolloin vedenpinta on 1–2 metriä vielä nykyistä korkeammalla. Tulvavahinkorajan ylittymisen todennäköisyydeksi Syke arvioi alle 50 prosenttia.

    Järvien pinnat korkealla lähes koko Suomessa

    Järvien pinnat ovat nousseet selvästi tavanomaista korkeammalle lähes koko maassa, lukuunottamatta Etelä- ja Lounais-Suomea sekä toistaiseksi Lappia.

    Hyvin monessa järvessä on voimassa vesistöennusteisiin perustuva niin sanottu keltainen eli luokan 2 varoitus. Se tarkoittaa keskimäärin 10–50 vuoden välein toistuvaa vedenkorkeutta.

    Kallaveden pinta on noussut korkeammalle kuin yli 20 vuoteen. Sen ennustetaan edelleen jatkavan nousuaan. Puulan vedenkorkeus on ylempänä kuin koskaan ennen tähän aikaan vuodesta säännöstelyn alettua vuonna 1964.

    Myös Pyhäjärvi Pyhäjoen vesistössä Pohjois-Pohjanmaalla on aivan vuonna 1962 havaitun ennätystason tuntumassa.

    Oulujoen vesistöalueella Leppikosken voimalaitoksen virtaama jouduttiin lauantaina nostamaan vaarallisen suureksi yläpuolisen Iijärven (Ristijärven) pinnan noustua säännöstelyn ylärajalle. Oulujoen vesistössä vedet ovat muutenkin erittäin korkealla.

    http://wwwi2.ymparisto.fi

    Artikkelin aiheet
    Iijoen tulva
    Pudasjärvi
    tulva
    Suomen ympäristökeskus
    vesistojen vedenkorkeus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle