Työmarkkinoilla kuohuu, ja tämä otsikko toistaa itseään aina ensi kevääseen saakka.
Posti saatiin sentään pakettiin. Kiistan keskiössä olevat 700 pakettityöntekijää saavat säälliset palkat jatkossakin. Suomi oli vähällä pysähtyä tukilakkoihin. Hyvä niin. Maaseudun Tulevaisuuskin kulkee taas tilaajilleen, ja joulukortteja voi lähettää.
Palkkasopimussuma alkaa sopimusneuvotteluissa liikkua, kun avaaja, teknologiateollisuuden palkansaajien Teollisuusliitto ja työantajien Teknologiateollisuus ry, pääsevät sopimukseen työehdoistaan seuraavaksi tes-kaudeksi.
Ja eivätköhän ne pääse, viimeistään valtakunnansovittelijan avustuksella. Se, että isotkaan liitot eivät keskenään pysty sopimaan ilman kätilöä, kertoo työmarkkinoiden kärjistymisestä, neuvokkuuden ja konsensuksenkin puutteesta. Sopimukseen päästään ennen pitkää varmasti. Sopimusten kesto on tätä kirjoitettaessa yhä vientiliitoillakin auki kaiken muun ohella.
Ajassa näiden työehtoratkaisujen pitää myös kestää. Järkevä palkkaratkaisu on sellainen, jota ei tarvitse purkaa alusta loppuun ja riidellä uudestaan joka toinen vuosi. Maailma ja liiketoimintaympäristöt tietenkin muuttuvat aikaa myöten. Säännöllinen keskustelu ja yhteisymmärrys uusista suuntimista auttaa työnantajia ja henkilöstöä reitin löytämisessä. Kai sitä konsensukseksikin saa kutsua.
Merellä ei kulkureittiä voi piirtää karikoista välittämättä tai käy kuten Postin viitoituksessa. Rysähtää, ja pohja kolisee kunnolla. Kummallista, etteivät valtion Postissa viestit ja ymmärrys kulje yhdessä – huolimatta siitä, että väylien ylläpidosta vastaa samainen liikenne- ja viestintäministeriö kuin postilainsäädännöstäkin.
Etelärannan EK:n ja työnantajaliittojen aloitteesta tupot ja keskitetyt sopimukset on siirretty ajassa ikuisuuteen.
Tupo-ratkaisujen sisällöt sinänsä ovat kestäneet hämmästyttävän pitkään ajassa. Osa liittokohtaisten työehtosopimusten pykälistä juontuu aina vuoteen 1968 ja ensimmäiseen, Keijo Liinamaan johdolla tehtyyn tulopoliittiseen ratkaisuun.
Sieltä se selitys löytyy, miksi työnantajat yhä perivät ay-jäsenmaksut henkilöstön palkoista ja tilittävät edelleen ammattiliitoille.
Työnantajaliitot halusivat varmistaa, etteivät kommunistit valtaa vasta yhtenäistynyttä ammattiyhdistysliikettä. Tavallinen duunari haluttiin mukaan jäseneksi, ja jäsenmaksut ovat siitä lähtien olleet verovähennyskelpoisia sekä työntekijöille että työnantajille.