• Yhdysvalloilta lähiviikkoina lisää joukkoja Viroon, kertoo Viron puolustusministeriö

    Viroon tulevissa joukoissa on muun muassa jalkaväen komppania, Himars-raketinheitinjoukkue sekä niihin liittyviä komento- ja ohjauslaitteita ja järjestelmiä.
    Viron puolustusministeri Hanno Pevkurin mukaan Venäjä tarvitsee todennäköisesti 2–4 vuotta aikaa saadakseen armeijansa jälleen yhtä vahvaksi kuin se oli ennen hyökkäystä Ukrainaan. LEHTIKUVA/AFP.
    Viron puolustusministeri Hanno Pevkurin mukaan Venäjä tarvitsee todennäköisesti 2–4 vuotta aikaa saadakseen armeijansa jälleen yhtä vahvaksi kuin se oli ennen hyökkäystä Ukrainaan. LEHTIKUVA/AFP.  
    Uutiset|Ulkomaat
    8.12.202217:17
    STT

    Yhdysvallat lähettää lähiviikkojen aikana lisää joukkoja Viroon, kertoo Viron puolustusministeriö. Ministeriön mukaan tarkoituksena on vahvistaa sotilasliitto Naton puolustusta sekä lisätä sen liittolaisten turvallisuutta.

    ”Tämä päätös merkitsee merkittävää parannusta Yhdysvaltain rotaatiosotilaalliselle läsnäololle Virossa ja Baltian maissa, mikä osoittaa Yhdysvaltojen pitkäaikaisen sitoutumisen alueemme turvallisuuteen ja parantaa huomattavasti Naton asemaa”, Viron puolustusministeri Hanno Pevkur sanoo tiedotteessa.

    Viroon tulevissa joukoissa on muun muassa jalkaväen komppania, Himars-raketinheitinjoukkue sekä niihin liittyviä komento- ja ohjauslaitteita ja järjestelmiä. Ministeriön mukaan joukot tulevat Viroon kouluttamaan ja lisäämään yhteentoimivuutta Viron puolustusvoimien kanssa sekä puolustamaan tarvittaessa.

    Pevkurin mukaan Viro odottaa saavansa omia Himars-järjestelmiä vuoteen 2025 mennessä.

    Artikkelin aiheet
    Yhdysvallat
    Viro
    Naton puolustus
    Hanno Pevkur
    Himars
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria