• Intiassa ylittyi neljän miljoonan koronavirustartunnan raja – yli 86 000 uutta tartuntaa päivässä

    Intian lisäksi yli neljä miljoonaa koronavirustartuntaa on rekisteröity vain Yhdysvalloissa ja Brasiliassa.
    Koronavirustestausta Siligurissa Intiassa.
    Koronavirustestausta Siligurissa Intiassa. Kuva: Lehtikuva/AFP
    Uutiset
    5.9.202012:14
    STT

    Maailman toiseksi runsasväkisimmässä valtiossa Intiassa ylittyi neljän miljoonan koronavirustartunnan raja lauantaina, eikä uuden tartunta-aallon huippua ole vielä nähty. Intian terveysviranomaisten mukaan maassa on rekisteröity 86 432 uutta tartuntaa. Maan tartuntamäärät ovat kasvaneet kolmesta miljoonasta neljään miljoonaan vain 13 päivässä.

    Virus leviää Intiassa nyt maaseutualueilla, joissa on heikosti tarjolla terveyspalveluita. Lisäksi virus on alkanut levitä uudelleen suurkaupungeissa, kuten pääkaupunki Delhissä ja länsirannikon Mumbaissa. Maharashtran osavaltio, jossa Mumbai sijaitsee, on ollut Intian pahin koronavirusalue siitä lähtien, kun maassa asetettiin maaliskuussa rajoituksia. Lähes neljännes Intian uusista koronavirustartunnoista on rekisteröity Maharashtran alueella.

    Intian lisäksi yli neljä miljoonaa koronavirustartuntaa on rekisteröity vain Yhdysvalloissa ja Brasiliassa. Yhdysvalloissa tartuntoja on lähteestä riippuen 6,2 tai 6,3 miljoonaa. Brasiliassa tartuntoja on rekisteröity lähes 4,1 miljoonaa. Neljänneksi eniten koronavirustartuntoja maailmassa on Venäjällä, jossa tartuntoja on todettu hieman yli miljoona.

    Koronavirukseen liittyviä kuolemia on Intiassa kirjattu yli 69  500. 1,3 miljardin asukkaan Intiassa on todettu miljoonaa asukasta kohti 50 koronavirukseen liittyvää kuolemaa. Suomessa vastaava luku on tilastosivusto Worldometerin mukaan 61. Worldometerin luvuissa saattaa olla ajoittain epäjohdonmukaisuuksia.

    Pitkään koronaviruksen taltuttamisen mallimaana pidetty Uusi-Seelanti kertoi perjantaina yhdestä uudesta virukseen liittyvästä kuolintapauksesta yli sadan päivän tauon jälkeen. Lauantaina The New Zealand Herald -lehti kertoi jälleen uudesta koronavirukseen liittyvästä kuolemasta. Molemmat potilaat kuolivat sairaalassa Uuden-Seelannin suurimmassa kaupungissa Aucklandissa.

    Toinen kuolleista miehistä oli 82-vuotias lääkäri Joe Williams, joka toimi 1970-luvulla useissa eri ministeritehtävissä Uuteen-Seelantiin kuuluvilla Cookinsaarilla. Toinen kuolleista oli 50-vuotias mies, joka työskenteli samalla työpaikalla kuin yksi ihmisistä, joista niin sanotun toisen aallon koronavirustartunnat Aucklandissa saivat alkunsa elokuussa.

    Uudessa-Seelannissa on todettu yhteensä 1 767 koronavirustartuntaa ja 24 virukseen liittyvää kuolemaa. Viiden miljoonan asukkaan maassa on todettu miljoonaa asukasta kohti viisi koronavirukseen liittyvää kuolemaa.

    Artikkelin aiheet
    koronavirus
    Intia
    pandemia
    terveys
    Uusi-Seelanti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria