• Työllisten määrä kasvoi vuoden takaiseen verrattuna

    Miesten ja naisten työllistyminen kulki eri suuntiin. Työllisiä miehiä oli helmikuussa 8 000 vähemmän ja naisia 20 000 enemmän kuin vuosi sitten.
    Tilastokeskuksen mukaan työttömiä oli helmikuussa 2 000 enemmän kuin vuosi sitten. Kuva Pasilan TE-toimistosta. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.
    Tilastokeskuksen mukaan työttömiä oli helmikuussa 2 000 enemmän kuin vuosi sitten. Kuva Pasilan TE-toimistosta. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.  
    Uutiset|Yhteiskunta
    21.3.202309:00
    STT–

    Työllisten määrä kasvoi helmikuussa 12 000:lla verrattuna viime vuoden helmikuuhun, kertoo Tilastokeskus. Työttömiä oli 2 000 enemmän kuin vuosi sitten, ja työllisyysasteen trendiluku 15–64-vuotiaiden ikäryhmässä oli 74,2 prosenttia.

    Työttömyysasteen trendiluku aleni hiukan 6,8 prosenttiin.

    Miesten ja naisten työllistyminen kulki eri suuntiin. Työllisiä miehiä oli helmikuussa 8 000 vähemmän ja naisia 20 000 enemmän kuin vuosi sitten.

    Ikäryhmässä 20–64-vuotiaat työllisyysaste oli 77,7 prosenttia, sama kuin vuotta aiemmin.

    Viimeiset työllisyysluvut ennen vaaleja kertovat työllisyysasteen pysyneen samalla tasolla jo pitkään. Akavan pääekonomisti Pasi Sorjonen pohtii tviitissään, onko työllisyyden paraneminen pysähtynyt, kun työllisyysaste ei ole viime aikoina juuri liikahtanut.

    ”Lähes sama jo viisi kuukautta peräkkäin”, Sorjonen huomauttaa.

    Kuntarahoituksen pääekonomisti Timo Vesala arvioi, että työttömyysasteen pieni lasku selittyy työvoiman supistumisella.

    ”Työllisyys edelleen hyvässä kuosissa, vaikka työllisyysasteen trendinousu lienee pysähtynyt. Työttömyysaste aleni 6,8 prosenttiin helmikuussa. Laskun osaselitys työvoiman pienessä supistumisessa”, Vesala tviittaa.

    Ikäryhmittäin työllisyysaste on syksyn jälkeen laskenut melko selvästi 55–64-vuotiaiden keskuudessa, mutta noussut nuoremmissa ikäryhmissä, Vesala toteaa.

    Artikkelin aiheet
    työllisyys
    työttömyys
    Tilastokeskus
    Suomen taloustilanne
    työllisyysaste
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle