• Katainen tyytyväinen EU:n kriisipakettiin

    Yksityisten sijoittajien Kreikka-lainoista leikataan puolet pois.
    Kuva: Antti Raatikainen
    Uutiset
    27.10.201111:42
    MT toimitus

    BRYSSEL (MT)

    Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) sanoi varhain torstaiaamuna EU-päämiesten kokouksen päätyttyä olevansa tyytyväinen yön tulokseen.

    ”Päästiin ratkaisuun kaikista asioista, joista oli tarkoituskin päästä.”

    Kreikan velkamäärä on tarkoitus saada sovituilla suunnitelmilla pudotettua 120 prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2020 mennessä, pääministeri täsmensi.

    Yksityisen sektorin velkapääomaa päätettiin leikata 50 prosenttia.

    Kreikka saa 100 miljardin euron lainapaketin vuoteen 2014 asti, joka korvaa heinäkuussa sovitun edellisen tukipaketin.

    Tämän lisäksi pankkisektori saa ”kipurahoina” 30 miljardin euron paketin vastaantulona.

    Kataisen mukaan paketti neuvoteltiin yhdessä pankkisektorin edustajien kanssa ja se näyttäisi olevan hyväksyttävissä siten, että se ei laukaise niin sanottuja luottoriskijohdannaisia.

    Uusia takausvastuita ei tule

    Väliaikaisen vakausrahaston suuruudesta päästiin myös sopuun.

    Uutta rahaa eli uusia takausvastuita tule, Katainen sanoo.

    ”ERVV:tä pyritään vivuttamaan käyttämällä vakuutus- eli lainantakuumallia ja toisaalta erityisrahoitusyhtiömallia.”

    Euroryhmä valmistelee asiaa ensi kuun aikana.

    Yksityisen sektorin halukkuus osallistua erityisrahoitusyhtiöön selvitetään samalla.

    ”Tavoitteena on markkinatilanteesta riippuen päästä neljän- tai viisinkertaiseen vivutukseen.”

    Artikkelin aiheet
    Jyrki Katainen
    EU:n kriisipaketti
    Kreikka
    velkakriisi
    Euroryhmä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle