
Luonnonvarakeskus Luke luopuu 11 toimipaikastaan. Uudistuksen jälkeen Lukelle jää 25 toimipaikan verkosto. Lakkautettavissa toimipaikoissa työskenteleville tarjotaan mahdollisuutta siirtyä toimintojen mukana Luken muihin toimipaikkoihin.
Jatkossa Lukella on neljä päätoimipaikkaa. Ne ovat pääkaupunkiseutu, Jokioinen, Joensuu ja Oulu.
Päätoimipaikkojen lisäksi Lukella on suunnitelman mukaan seitsemän tutkimuksen strategista toimipaikkaa, jotka sijoittuvat keskeisille yliopisto- ja korkeakoulukampuksille sekä alueellisiin tutkimus- ja innovaatiokeskittymiin.
Lisäksi Lukella on 14 tutkimusaineiston tuottamiseen keskittyvää toimipaikkaa, joista viisi on vesiviljelyn toimipaikkoja.
Luken toiminta loppuu Utsjoella, Kolarissa, Kuusamossa, Sotkamossa, Kannuksessa, Vaasassa, Tervossa, Laukaassa, Mikkelissä, Vihdissä ja Rymättylässä.
Toimipaikkaverkoston uudistamisen taustalla on valtion tutkimuslaitosten ja tutkimusrahoituksen kokonaisuudistus, joka leikkaa Luken perusrahoituksesta lähes 15 miljoonaa euroa vuodesta 2014 vuoteen 2016.