• Tuomioja: Osuustoimintaa vastaan käydään kampanjaa

    Kansanedustaja puolusti osuustoimintaa SuomiAreenan omistajuutta puineessa paneelissa.
    Keskustelemassa oikealta: Sipe Santapukki Apulannasta, Erkki Tuomioja (sd), teollisuusneuvos Kari Kallonen, Perheyritysten liiton puheenjohtaja Leena Mörttinen, ja juontaja Kimmo Collander Kaiku Helsinki Oy:stä.
    Keskustelemassa oikealta: Sipe Santapukki Apulannasta, Erkki Tuomioja (sd), teollisuusneuvos Kari Kallonen, Perheyritysten liiton puheenjohtaja Leena Mörttinen, ja juontaja Kimmo Collander Kaiku Helsinki Oy:stä. Kuva: Matti Riitakorpi
    Uutiset
    14.7.201510:00
    Matti Riitakorpi

    Entinen ulkoministeri ja osuustoiminta-aktiivi Erkki Tuomioja (sd) totesi Porin SuomiAreena-keskustelutapahtumassa olevansa huolissaan siitä, miten osuustoimintaan suhtaudutaan nykyään.

    "Eniten olen huolissani siitä, miten osuustoimintaa vastaan käydään suoranaisesti kampanjaa", Tuomioja sanoi eilen pidetyssä, omistamista käsitelleessä paneelissa.

    Tuomioja muistutti, että myös valtionyhtiöiden yksityistämistä on pitkään vaadittu monelta suunnalta. Hänen mukaansa Suomen suurissa lehdissäkin ilmenee nyrpeää suhtautumista osuustoimintaan.

    "Siellä on ollut kummallista osuustoimintavihamielisyyttä. Ihmettelen, mistä se kumpuaa. Tuleeko se siitä, että osuustoiminta on vaikeiden vuosien jälkeen alkanut menestyä. Se herättää kateutta."

    Tuomioja uskoo, että arvostelijoiden mielestä vikana on, ettei toiminnassa tavoitella voittoa yksityisen ihmisen taskuun.

    "Tämä näyttää olevan ongelma jopa Euroopan komissiolle."

    Omistajuus on vastuuta

    Miksi suomalainen ei (o)saa omistaa? -keskustelussa pohdittiin sitä, kuinka vaikeasti Suomessa suhtaudutaan omistamiseen. Keskustelijat pitivät metsänomistamista hyvänä esimerkkinä siitä, kuinka omistamiseen liittyy vastuuta.

    Apulannan rumpali ja toimitusjohtaja Sipe Santapukki vertasi hyvää metsänomistajuutta ja omistamista ylipäänsä kiinteistöbisneksiinsä.

    "Sen sijaan että panostettaisiin vain määrään, niin panostetaan laatuun."

    Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Leena Mörttinen kertoi pitävänsä metsäfirmoja suuressa arvossa.

    "Metsäfirmat takaavat mahtavalle materiaalille jotain muutakin käyttöä kuin paperin. Se takaa, että tällä metsäomaisuudella on arvoa", Mörttinen hehkutti.

    Keskustelun järjestivät Suomalaisen Työn Liitto, Perheyritysten liitto, Teosto, MTK ja S-ryhmä.

    Artikkelin aiheet
    Erkki Tuomioja
    osuustoiminta
    omistajuus
    SuomiAreena
    talouskeskustelu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria