• Suomalaisten suhtautuminen huumeisiin on muuttunut, käyttöhuoneitakin kannattaa aiempaa useampi

    Lähes 30 prosenttia ihmisistä olisi valmis luopumaan kaikkien huumeiden käytön rangaistavuudesta.
    Aiempaa suurempi osa vastaajista suhtautuu kannabiksen laillistamiseen myönteisesti. LEHTIKUVA/AFP.
    Aiempaa suurempi osa vastaajista suhtautuu kannabiksen laillistamiseen myönteisesti. LEHTIKUVA/AFP.  
    Uutiset|Yhteiskunta
    14.4.202319:37
    STT–

    Suomalaisten suhtautuminen huumeisiin on muuttunut merkittävästi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) viime syksynä tekemän väestökyselyn mukaan käsitykset kannabiksen kokeilun ja käytön riskeistä sekä mielipiteet huumeiden käytön rangaistavuudesta ovat lieventyneet. Aiempaa suurempi osa suhtautuu myös kannabiksen laillistamiseen myönteisesti.

    Laajasti esillä olleita käyttöhuoneita pitää täysin tai osittain hyväksyttävänä lähes kaksi kolmasosaa, kun neljän vuoden takaisessa kyselyssä osuus oli puolet. Lähes 30 prosenttia ihmisistä olisi valmis luopumaan kaikkien huumeiden käytön rangaistavuudesta, mikä on yhdeksän prosenttiyksikköä enemmän kuin vuoden 2018 kyselyssä.

    Yli puolet ei rankaisisi kannabiksen käytöstä. Noin neljännes katsoo, että kannabista pitäisi voida hankkia laillisesti mihin tahansa käyttöön, ja yli puolet puoltaa kannabiksen saamista ainoastaan lääkekäyttöön.

    Päihdetutkimus on toistettu noin joka neljäs vuosi vuodesta 1992 eteenpäin, ja vastaajat ovat 15–69-vuotiaita. Ensimmäistä kertaa kyselyn historiassa kannabiksen säännöllisen käytön riskejä korkeintaan vähäisinä pitäviä on enemmän kuin niitä, jotka pitävät viikoittaisen humalajuomisen riskejä vähäisinä.

    ”Mielipiteet huumausaineiden käytön rangaistavuudesta ovat selvästi muutoksessa. Tämä vastaa kansainvälisessä keskustelussakin yleistyvää näkemystä, että käyttöön tulisi reagoida ensisijaisesti sosiaali- ja terveydenhuollon toimin”, sanoo THL:n tutkimusprofessori Pekka Hakkarainen tiedotteessa.

    Tuorein kysely osoittaa huumeiden kokeilun ja käytön edelleen yleistyneen. Lähes 30 prosenttia aikuisväestöstä kertoo joskus elämänsä aikana kokeilleensa jotakin huumetta. Yleisimmin on käytetty kannabista, jota kokeilleiden osuus väestöstä on viisinkertaistunut vuodesta 1992.

    Myös muita huumeita kokeilleiden määrä on kasvanut, mutta osuudet ovat merkittävästi kannabista pienempiä. Esimerkiksi kokaiinia raportoi kokeilleensa viisi prosenttia.

    THL:n kyselyn mukaan huumeiden käytössä on yleensä kyse yhden tai muutaman käyttökerran kokeilusta. Siksi se, että yhtä useampi kyselyn ikähaarukkaan kuuluva on kokeillut jotakin huumetta joskus, ei ole THL:stä yllättävää. Kasvava osuus kohderyhmästä kuuluu niihin, jotka ovat eläneet nuoruuttaan aikana, jona huumeet ovat alkaneet yleistyä Suomessa.

    ”Aiemmasta tutkimuksesta tiedämme, että erityisesti 1980- ja 1990-luvuilla syntyneiden ikäluokista merkittävä osa on kokeillut huumeita. Tätä taustaa vasten huumeita kokeilleiden aiempaa suurempi osuus väestössä oli melko odotettu tulos”, THL:n erikoistutkija Karoliina Karjalainen sanoo tiedotteessa.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle