Hän otti useiden suomalaisviestimien mukaan asiaan kantaa tiistaina seminaarissa Helsingissä.
Hautala ilmaisi huolensa siitä, että ulkomaiset kaivosyhtiöt ovat käytännössä valloittaneet Lapin ja maksavat maanomistajille vain minimaalista louhintakorvausta. Viestimien mukaan Hautala vertasi Lappia ”Pohjolan Kongoksi”.
Nykyisin valtio omistaa suomalaisesta kaivosyhtiö Talvivaarasta seitsemän prosenttia.
”Kymmenen prosentin omistus antaa jo vaikutusvaltaa. Siksi pitäisi käydä keskustelua valtion omistuksen nostamisesta Talvivaarassa”, Hautala sanoi Helsingin Sanomille.
Hautala peräsi valtiolta myös vastuullista omistajapolitiikkaa.
”Valtio ei voi omistajana mennä sieltä, missä aita on matalin”, hän totesi tiedotteessa.
Hautalan mukaan yritysvastuuosaaminen vahvistuu tulevaisuudessa, kun hallitusten jäseniä valitaan valtionyhtiöihin.