• Danske: Pohjoismaiden taloudet siirtyvät hitaamman elpymisen uralle

    Dansken pääekonomistin Pasi Kuoppamäen mukaan Pohjoismaiden taloudet ovat kärsineet huomattavasti vähemmän kuin monet muut Euroopan maat.
    Sulkutoimet ovat Pohjoismaissa olleet vähäisempiä ja lyhytkestoisempia, tuotanto ja kuluttaminen on voinut suurelta osin jatkua koko kriisin ajan.
    Sulkutoimet ovat Pohjoismaissa olleet vähäisempiä ja lyhytkestoisempia, tuotanto ja kuluttaminen on voinut suurelta osin jatkua koko kriisin ajan. Kuva: LEHTIKUVA / Roni Rekomaa
    Uutiset
    6.10.202010:55
    STT

    Pohjoismaiden taloudet elpyivät aluksi nopeasti, kun koronarajoituksia alettiin purkaa, mutta nousutahti näyttää nyt olevan hidastumassa, arvioi Danske Bank.

    Dansken pääekonomistin Pasi Kuoppamäen mukaan Pohjoismaiden taloudet ovat kärsineet huomattavasti vähemmän kuin monet muut Euroopan maat. Sulkutoimet ovat Pohjoismaissa olleet vähäisempiä ja lyhytkestoisempia, tuotanto ja kuluttaminen on voinut suurelta osin jatkua koko kriisin ajan.

    Jatkossa talouden nousutahti hidastunee, sillä nousevat tartuntaluvut johtavat paikallisiin rajoituksiin, jotka hidastavat talouden elpymistä.

    Artikkelin aiheet
    pohjoismaat
    Danske Bank
    Pasi Kuoppamäki
    talouden elpymisen hidastuminen
    koronakriisi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle