• Perhevapaauudistus etenee viimein – pohjaratkaisu tiettävästi pysyy, mutta ansiosidonnaisten päivien lukumäärä on elänyt

    Molemmille vanhemmille oli mallin mukaan tulossa yhtä suuri kiintiö,noin 6,6 kuukautta, josta voisi osan luovuttaa toiselle. Kotihoidontukea ei leikata ehdotuksessa.
    Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas.) esittelee tiistaina sosiaali- ja terveysministeriön esitysluonnoksen perhevapaauudistuksesta medialle. LEHTIKUVA / Markku Ulander
    Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas.) esittelee tiistaina sosiaali- ja terveysministeriön esitysluonnoksen perhevapaauudistuksesta medialle. LEHTIKUVA / Markku Ulander 
    Uutiset
    13.2.202111:07
    STT

    Koronan jalkoihin jäänyt perhevapaauudistus nytkähtää viimein eteenpäin. Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas.) esittelee tiistaina sosiaali- ja terveysministeriön esitysluonnoksen medialle. Jos kaikki menee suunnitellusti, uudistus tulisi voimaan ensi vuoden elokuussa.

    Ratkaisu on tiettävästi hyvin samantyyppinen kuin noin vuosi sitten esitellyssä mallissa, mutta jotkin yksityiskohdat, kuten ansiosidonnaisten päivien lukumäärä, ovat valmistelussa eläneet.

    Viime vuonna kolmikantaisen työryhmän valmistelemien linjausten mukaan perheen päivärahapäivien määrää kasvatettaisiin nykyisestä 12,7 kuukaudesta reilulla kuukaudella noin 14 kuukauteen.

    Molemmille vanhemmille oli silloisen mallin mukaan tulossa yhtä suuri kiintiö, joka on noin 6,6 kuukautta. Omasta kiintiöstä voisi luovuttaa toiselle vanhemmalle osan.

    Raskaana olevalle tulisi tiettävästi edelleen noin kuukauden päivärahajakso ennen vanhempainrahan alkua, mutta esimerkiksi adoptioäitiä tämä ei koskisi.

    Nykyisin äidin äitiysvapaa on noin reilut neljä kuukautta ja isälle on tarjolla reilun kahden kuukauden isyysvapaa. Lisäksi on kuuden kuukauden vanhempainvapaa, josta vanhemmat voivat sopia keskenään.

    Ehdotus lähtee ensi viikolla lausunnoille ja sen jälkeen arviointineuvoston syyniin. Esitys on määrä antaa budjettilakien yhteydessä ensi syksynä eduskunnalle.

    Valmistelussa on edetty hallitusohjelmakirjauksen mukaan, mikä on kaihertanut varsinkin työnantajajärjestöjä. Hallituksen linjaus on, että ansiosidonnaisten päivien määrä lisääntyy eikä kotihoidontukea leikata, jolloin esityksen työllisyysvaikutus on joko nolla tai negatiivinen. Työnantajien on ollut vaikea niellä etenkin heikentävää työllisyysvaikutusta. Ehdotus tulisi järjestöjen mielestä myös liian kalliiksi.

    Jatkovalmistelussa ei tästä syystä ole edes oletettu, että ehdotuksesta voisi tulla työryhmässä yksimielinen.

    –  Kolmikantaisessa työryhmässä valmistelua edelleen jatketaan ja haetaan yksityiskohtiin ratkaisuja, mutta kyllä kai meillä edelleen Suomessa hallitus lopulta päättää, miten edetään ja minkälainen lakipaketti viedään eduskunnalle hyväksyttäväksi, korosti Pekonen vuosi sitten.

    STM:n esityksessä kotihoidontukea on täytynyt hieman muuttaa joustavamman päivärahajärjestelmän seurauksena, mutta ei sisällöllisesti.

    Uudistuksen ydinajatus on ollut, että lapset tulevat sen myötä keskenään samanlaiseen asemaan perhemuodosta riippumatta. Lisäksi tavoitellaan sitä, että isät alkaisivat käyttää enemmän vanhempainvapaita.

    Kelan muutaman kuukauden takaisten tietojen mukaan vain noin neljännes suomalaisista isistä käyttää kaikki 54 isyysvapaapäiväänsä.

    Kotihoidon tuen säilyttäminen nykymuotoisena on tärkeää keskustalle. Hallituksen kunnianhimoisen työllisyystavoitteen näkökulmasta painetta tuen heikentämiselle tai poistamiselle on kuitenkin väläytelty. Kotihoidon tuen poistamisen on arvioitu nopeuttavan vanhemman palaamista työelämään.

    Kotihoidontukea voidaan maksaa ansiosidonnaisten perhevapaiden jälkeen kotiin jäävälle vanhemmalle tai muulle huoltajalle siihen saakka, kunnes nuorin lapsi täyttää kolme vuotta.

    Artikkelin aiheet
    perhevapaauudistus
    Sosiaali- ja terveysministeriö
    kotihoidon tuki
    Aino-Kaisa Pekonen
    vanhempainvapaa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena