• Suoraan tuottajalta ostettu saa olla kalliimpi

    Yhä useampi kuluttaja on valmis maksamaan ruuasta suoraan tuottajalle enemmän kuin kaupassa, MT-mittaus kertoo.
    Kuva: Jukka Pasonen
    Uutiset
    13.7.201608:00
    Heikki Vuorela

    Kaikista kuluttajista 47 prosenttia hyväksyy sen, että suoraan tuottajalta ostettu ruoka on hieman kalliimpaa kuin kaupassa. Kolme vuotta sitten sitä mieltä oli 39 prosenttia.

    Vuoden sisään suoraan tuottajalta ostaneista lisähintaan on valmis 55 prosenttia.

    Suoraan tuottajalta ostetaan ennen muuta tuoreuden takia, mutta joka toinen ostaja tekee niin myös viljelijän ja pienyrittäjän tukemiseksi. Moni haluaa samalla näpäyttää isoja kauppaketjuja.

    Perustelut eivät juuri ole muuttuneet kolmessa vuodessa. Nousevia syitä ovat ruuan puhtaus ja Suomen talouden tukeminen.

    Yleisin este suoraan tuottajalta ostamiselle on matka.

    Vuoden aikana kaksi kolmasosaa yli 15-vuotiaista kuluttajista on ostanut ruokaa suoraan tuottajalta. Kolme vuotta sitten niin oli tehnyt joka toinen. Suurin osa on tosin yhä kausi- tai satunnaisia ostajia.

    MT-mittauksen toteutti Gallup Elintarviketieto. Vastaajia oli 2 685.

    Artikkelin aiheet
    suora ostaminen
    kuluttajakäyttäytyminen
    ruoka
    kotimainen tuotanto
    tutkimus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria