• Ensilumi ei tulekaan vielä – pakkanen ja liukkaat tiet usuttavat kuitenkin renkaiden vaihtoon

    Viikonloppuna pakkasen puolelle painuvat lämpötilat aiheuttavat liukkaita ajokelejä etenkin pikkuteille.
    Talvirenkaiden kulutuspinnan pääurien syvyyden tulee olla lain mukaan vähintään 3 millimetriä. Loskaisella tai lumisella kelillä kulutuspinnan syvyyden olisi suositeltavaa olla vähintään 5–6 millimetriä.
    Talvirenkaiden kulutuspinnan pääurien syvyyden tulee olla lain mukaan vähintään 3 millimetriä. Loskaisella tai lumisella kelillä kulutuspinnan syvyyden olisi suositeltavaa olla vähintään 5–6 millimetriä. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    24.10.201809:00
    Anni-Sofia Hoppi

    Lämpimistä päivistä täyttynyt lokakuu muuttuu viikonlopun aikana hyytävämmäksi, kun lämpömittari laskee pakkasasteille.

    Alkuviikosta povatut runsaat Etelä- ja Keski-Suomen lumisateet jäävät kuitenkin tuoreimman ennusteen mukaan Baltian puolelle ja väistävät Suomen.

    "Näyttää siltä, että Suomi säästyy rajuilta lumisateilta eikä lunta ole tulossa isoja määriä. Paikallisia ja vähäisiä lumikuuroja voi kuitenkin esiintyä viikonloppuna esimerkiksi vesistöjen lähellä", arvioi Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Juha Jantunen.

    Lumikolat ja lumiaura-autot voi siis jättää vielä lepäämään varastoihin ja autotalleihin.

    Sekä yö- että päivälämpötilat lähtevät koko maassa selvään laskuun keskiviikon aikana yöstä alkaen.

    "Luvassa on kylmiä aamuja ja liukkaita ajokelejä, vaikka lunta ei sataisikaan. Etenkin pikkuteillä tulee olemaan liukasta, joten talvirenkaiden vaihtaminen autoon voi olla paikallaan", Jantunen muistuttaa.

    Hän kertoo, että pakastuvan viikonlopun jälkeen lämpötilat palaavat todennäköisesti takaisin plussan puolelle.

    "Jos viikonloppuna sataa paikoittain lunta, niin se sulaa kyllä nopeasti pois tulevalla viikolla."

    Nastarenkaat tai nastattomat talvirenkaat eli kitkarenkaat saa vaihtaa autoon 1. marraskuuta alkaen, mutta poikkeuksellisten sääolosuhteiden vallitessa voi talvirenkailla ajaa jo lokakuun puolella.

    Talvirenkaat on vaihdettava autoon kuitenkin viimeistään 1. joulukuuta ja niitä tulee käyttää helmikuun loppuun asti, ohjeistaa Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi.

    Helmikuun jälkeen talvirenkailla saa ajaa halutessaan talvirengaspakkoa pidempään joko 31. maaliskuuta asti tai toisen pääsiäispäivän jälkeiseen maanantaihin.

    Lisäksi Trafi muistuttaa autoilijoita tarkistamaan rengaspaineet säännöllisesti. Suositus on vähintään kerran kuukaudessa.

    Lue lisää:

    Asiantuntija muistuttaa: Tee kolme asiaa ennen talvirenkaiden vaihtoa

    Artikkelin aiheet
    sääennuste
    talvirenkaat
    liukkaus
    pakkaset
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria