• STUK: Rovaniemen, Kuopion ja Imatran ilmassa radioaktiivisia aineita

    Aineiden pitoisuudet olivat hyvin pieniä, eikä niistä ollut haittaa ihmisille tai ympäristölle, kertoo Säteilyturvakeskus (STUK).
    Havaitut radioaktiiviset aineet eivät ole peräisin kotimaisista ydinvoimalaitoksista, STUK kertoo. Kuvassa Olkiluodon ydinvoimala.
    Havaitut radioaktiiviset aineet eivät ole peräisin kotimaisista ydinvoimalaitoksista, STUK kertoo. Kuvassa Olkiluodon ydinvoimala.  Kuva: Natalie Kylliäinen
    Uutiset|Ympäristö
    30.1.202610:45
    Maija Ala-Siurua

    Säteilyturvakeskuksen (STUK) Rovaniemen, Kuopion ja Imatran ilmasta keräämissä hiukkasnäytteissä oli tammikuun puolivälissä mittausrajan ylittäviä määriä radioaktiivisia aineita. Aineiden pitoisuudet olivat hyvin pieniä, eikä niistä ollut haittaa ihmisille tai ympäristölle.

    Nyt havaittuja radioaktiivisia aineita syntyy muun muassa ydinvoimalaitoksissa laitosten käytön aikana, ja niitä voi vapautua ilmaan esimerkiksi huoltotöiden aikana. Usein tämänkaltaisissa tapauksissa radioaktiivisten aineiden lähdettä ei saada selville. STUK on kuitenkin selvittänyt, että havaitut radioaktiiviset aineet eivät ole peräisin kotimaisista ydinvoimalaitoksista.

    Tammikuun 12.–19. kerätyissä ulkoilman näytteissä löytyi Rovaniemellä radioaktiivista mangaania, rautaa ja kobolttia. Kuopion näytteessä oli vain kobolttia. Imatralta kerätyssä näytteessä oli mangaania, rautaa, kobolttia ja lisäksi niobiumia, STUK kertoo tiedotteessaan.

    Säteilyturvakeskuksella on kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa ilmanäytteiden keräysasemat, joilla se seuraa radioaktiivisten aineiden pitoisuutta ilmassa.

    Mittaustulokset ovat nähtävillä Säteilyturvakeskuksen nettisivuilla osoitteessa Ulkoilman radioaktiiviset aineet | Säteilyturvakeskus STUK

    Lisää aiheesta
    • STUK sai suomalaisilta sienestäjiltä lähes 900 sieninäytettä.

      Luonto | Säteilyturvakeskus mittasi lähes 900 ruokasienen radioaktiivisuuden

    Artikkelin aiheet
    Säteilyturvakeskus
    radioaktiiviset aineet
    ympäristövalvonta
    Rovaniemi
    Kuopio
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä