• Ministeri Huovinen: Pienten kuntien ääni ei kuulu nytkään

    Sote-uudistus etenee kiireisessä aikataulussa. Palvelujen järjestämislaki lähti maanantaina lausunnoille. Peruspalveluministeri Susanna Huovisen mukaan pienet kunnat saavat tulevaisuudessa äänensä entistä paremmin kuuluviin.
    Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    19.8.201415:39
    MT toimitus

    Peruspalveluministeri Susanna Huovisen (sd.) mukaan on aiheellinen huoli, miten pienten kuntien ääni kuuluu tulevaisuudessa sote-päätöksenteossa.

    Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa Suomi jaetaan viiteen isoon sote-alueeseen.

    ”Täytyy kysyä, mikä on nykytila”, Huovinen sanoo.

    Huovisen mukaan vahvat sote-alueet ja kansallinen ohjaus ovat keinoja, joiden avulla pienet kunnat saavat äänensä paremmin kuuluviin kuin nyt.

    Päijät-Häme haluaa etelään

    Huovisen mukaan lausuntokierroksella on kiinnostavaa kuulla pieniä kuntia.

    Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi maanantaina lakiesityksen sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä. Lausuntoja siitä odotetaan lokakuun 14. päivään mennessä.

    Kunnanvaltuustoilta kysytään, mihin sote-alueeseen kunta haluaa liittyä.

    Periaatteessa sote-alueet mukailevat nykyisten erityisvastuualueiden rajoja.

    Rajan yli haikailee ainakin Päijät-Hämeen sairaanhoitopiiri, joka haluaisi Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueelta Hyks-erityisvastuualueelle.

    Tuottajia tuskin montaa kymmentä

    Huovisen mukaan esitys järjestämislaista oli saatava lausunnoille nyt, jotta se saadaan marraskuussa eduskuntaan. Jotkin lakiesityksen yksityiskohdat täydentyvät vielä.

    Palvelujen järjestämisvastuu siirtyy uudistuksessa siis viidelle sote-alueelle.

    Aivan pienet kunnat eivät palveluita pääse tuottamaan. Tuottaja-alueelta vaaditaan kykyä vastata sekä perus- että erikoistason sote-palveluista kokonaisuutena.

    ”Kunnalla pitää olla aikamoiset voimavarat”, sanoo sosiaali- ja terveysministeriön osastopäällikkö Kirsi Varhila .

    Kunnat rahoittavat edelleen sote-palvelut. Etääntyykö päätöksenteko sote-alueilla liian kauas kunnantalosta, siitä päättää viime kädessä perustuslakivaliokunta. Kunnallinen itsehallinto nauttii perustuslain suojaa.

    Artikkelin aiheet
    sote-uudistus
    pienet kunnat
    palvelujen järjestämislaki
    Susanna Huovinen
    Sosiaali- ja terveysministeriö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria