• SDP käy epävirallisia keskusteluja muiden kanssa hallitustunnusteluista

    Hallitustunnustelija Antti Rinteen tavoite on, että hallitusneuvotteluihin lähtevät puolueet ovat selvillä tiistaina ja neuvottelut alkavat keskiviikkona.
    Puolueet ovat tällä viikolla antaneet vastauksensa hallitustunnustelija Antti Rinteen (sd.) esittämiin kysymyksiin, mutta Rinteen mukaan niiden pohjalta on käytävä vielä epävirallista keskustelua. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
    Puolueet ovat tällä viikolla antaneet vastauksensa hallitustunnustelija Antti Rinteen (sd.) esittämiin kysymyksiin, mutta Rinteen mukaan niiden pohjalta on käytävä vielä epävirallista keskustelua. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER 
    Uutiset
    3.5.201909:20
    STT

    SDP käy tänään epävirallisia keskusteluja muiden puolueiden kanssa hallitustunnusteluista. Puolueet ovat tällä viikolla antaneet vastauksensa hallitustunnustelija Antti Rinteen (sd.) esittämiin kysymyksiin, mutta Rinteen mukaan niiden pohjalta on käytävä vielä epävirallista keskustelua.

    "Puolueilla on erilaisia painotuksia erilaisissa asioissa, ja niitä täytyy täsmentää", Rinne sanoi torstaina.

    Hallitustunnustelut alkavat todennäköisesti sunnuntaina, jolloin SDP keskustelee ensin kahdenvälisesti perussuomalaisten, kristillisdemokraattien ja keskustan kanssa.

    Rinteen tavoite on yhä, että hallitusneuvotteluihin lähtevät puolueet ovat selvillä tiistaina ja neuvottelut alkavat keskiviikkona.

    Vappuaattona Rinne sanoi, että ainakin joidenkin puolueiden linjat talous-, Eurooppa- ja ilmastopolitiikasta vaativat vielä täsmennystä.

    Artikkelin aiheet
    SDP
    Antti Rinne
    hallitustunnustelut
    hallitusneuvottelut
    Suomen politiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle