• Stubbin asunto ilkivallan kohteena - ministerien turvakäytännöt käydään läpi

    Valtioneuvoston turvallisuusjohtajan Jari Ylitalon mukaan Stubbin perhe oli tapahtuman aikana kotona.
    Uutiset
    18.8.201518:19
    STT

    Valtiovarainministeri Alexander Stubbin (kok.) asunto joutui ilkivallan kohteeksi viime yönä. Poliisin tietojen mukaan asunnon pihalle tunkeuduttiin ja ikkunoita rikottiin.

    Valtioneuvoston turvallisuusjohtajan Jari Ylitalon mukaan Stubbin perhe oli tapahtuman aikana kotona. Ylitalo kertoo tapauksen johtavan siihen, että ministereiden turvallisuuskäytännöt käydään läpi. Hän ei ota kantaa teon motiiveihin.

    Länsi-Uudenmaan poliisi kertoo tutkivansa tapausta vahingontekona ja kotirauhan rikkomisena.

    Poliisi ei vielä osaa sanoa, haluttiinko ilkivallanteko kohdistaa nimenomaan Stubbin asuntoon. Poliisin mukaan ilkivaltaa on tehty myös muihin lähistön rakennuksiin ja esimerkiksi läheisen päiväkodin ikkunoita on rikottu.

    Poliisi käy läpi valvontakamerakuvia ja uskoo, että epäillyistä saadaan kuvamateriaalia jo huomiseksi.

    Tapahtumista ovat kertoneet Helsingin Sanomat ja MTV:n uutiset.

    Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) tuomitsee teon. Hän kirjoittaa Twitterissä, että demokratiassamme tällaiselle toiminnalle ei ole sijaa.

    Artikkelin aiheet
    Alexander Stubb
    ilkivalta
    ministerien turvallisuus
    poliisitutkinta
    Valtioneuvosto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle