• Psykoterapian tarve kasvaa – mielenterveysjärjestöt haluavat terapeuttien koulutuksen maksuttomaksi

    Psykoterapeutiksi kouluttautuminen maksaa 20 000–50 000 euroa. Opiskelijan pitää maksaa hinta kokonaan itse.
    Poolin mukaan psykoterapiakoulutus maksaa 20 000–50 000 euroa, jonka opiskelija joutuu maksamaan kokonaan itse.
    Poolin mukaan psykoterapiakoulutus maksaa 20 000–50 000 euroa, jonka opiskelija joutuu maksamaan kokonaan itse. Kuva: Milla Takala
    Uutiset
    4.9.201921:28
    STT

    Suomalaiset mielenterveysjärjestöt vaativat psykoterapeuttien koulutuksen muuttamista maksuttomaksi. Asiaa esittää Mielenterveyspooli, johon kuuluu 30 alan toimijaa.

    Pooli perustelee muutosta psykoterapian tarpeen kasvulla.

    Verkoston mukaan 36  000 ihmistä sai Kelan kuntoutuspsykoterapiatukea vuonna 2017, kun vuonna 2010 luku oli 15  000.

    "Verkostomme on tehnyt myös terapiatakuu-nimisen kansalaisaloitteen, joka tähtää siihen, että mielenterveysongelmien hoitoon saa nopeammin apua. Osana sitä on olennaista myös kouluttaa lisää terapeutteja", kertoo Mielenterveyspoolin projektipäällikkö Alviina Alametsä (vihr.).

    Kansalaisaloiteen nimien keräys päättyi elokuussa. Aloite keräsi yli 53  000 nimeä, joten se etenee eduskunnan käsittelyyn.

    Suomessa valmistuu vuosittain noin 200–300 psykoterapeuttia. Uudistuksen tavoitteena olisi lisätä alan houkuttelevuutta. Jos hakijoiden määrä kuitenkin kasvaisi maksuttomuuden seurauksena merkittävästi, aloituspaikoille voitaisiin Mielenterveyspoolin mukaan asettaa yläraja.

    Poolin mukaan psykoterapiakoulutus maksaa 20  000–50  000 euroa, jonka opiskelija joutuu maksamaan kokonaan itse. Opinnot koostuvat teoriaopinnoista ja pakollisista harjoittelujaksoista.

    Alametsä vetoaa uudistustarpeessa maksuttoman koulutuksen periaatteeseen.

    "Kyse on yhdenvertaisuuskysymyksestä. Muissa terveydenhuollon koulutuksissa ei käytännössä ole maksuja opiskelijalle", hän sanoo.

    Mielenterveyspooli ei ole arvioinut tarkkaa kustannusta mahdolliselle uudistukselle.

    "Kustannus riippuu toteutustavasta. Jos esimerkiksi teoriaopinnot, jotka maksavat nykyisellään opiskelijalle 15  000 euroa, olisivat maksuttomia, siitä syntyisi muutaman miljoonan euron kustannus valtiolle", Alametsä arvioi.

    Psykoterapeutin koulutuksesta vastaavat yliopistot. Kyse on jatkokoulutuksesta, johon hakeminen vaatii esimerkiksi sairaanhoitajan, psykologin tai lääkärin koulutuksen sekä mielenterveysalan työkokemusta.

    Artikkelin aiheet
    psykoterapia
    mielenterveys
    koulutus
    Mielenterveyspooli
    kansalaisaloite
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle