• "Ruotsille tie Natoon avoin, Suomelle ei"

    Sotilaallisen yhteistyön puolella on Naton kanssa kehittämisen mahdollisuuksia vielä, Jarmo Mäkelä arvioi MT:n uutistaustassa.
    Uutiset
    23.2.201621:05
    Juha Kaihlanen

    "Suomen mahdollisuudet kehittää Nato-kumppanuutta poliittisesti ovat tulleet tiensä päähän", kirjoittaa Jarmo Mäkelä Maaseudun Tulevaisuuden uutistaustassa.

    "Naton keskittyessä vain jäsenmaidensa turvallisuuden varmistamiseen ehdoton raja kumppanuuden ja jäsenyyden välillä on vain syventynyt, toisin kuin Suomessa usein kuvitellaan. Rajan yli ei ole mahdollista edetä pienin eikä suurin askelin, ei salaa eikä julkisesti."

    Sotilaallisen yhteistyön puolella Mäkelä näkee vielä kehittämisen mahdollisuuksia.

    "Kun Nato kansainvälisten rauhanturvaoperaatioiden sijaan keskittyy oman alueen puolustamiseen, suomalaisille avautuu mahdollisuus harjoitella juuri sellaista toimintaa, joka suoraan vahvistaa puolustuskykyämme."

    Naton etujen mukaista on, että Suomella on sekä kyky että tahto puolustaa itsenäisesti omaa aluettaan. Suomelle on eduksi päästä mukaan harjoitusten valmisteluun, saada tilannetietoa ja kehittää kykyä antaa ja ottaa vastaan apua. Tämä ei kuitenkaan sido Suomea Naton yhteiseen puolustukseen, eikä tuota sotilaallisia turvatakuita, Mäkelä pohtii.

    "Lopulta on syytä muistuttaa, että se, mikä koskee Suomea, ei koske Ruotsia. Sille tie Natoon on yhä avoin."

    Mäkelä kiittelee kirjoituksessaan entisen pääministerin Matti Vanhasen (kesk.) julkaisemaa kirjaa nimeltä Ulkopolitiikka.

    Mäkelä kertoo olevansa samaa mieltä Vanhasen kanssa siitä, että Ruotsi tuskin aivan heti Nato-mahdollisuutta käyttää.

    "Mutta jos se käyttäisi, sen päivän varalle valtionjohdolla pitää olla suunnitelmat valmiina."

    Artikkelin aiheet
    NATO
    suomi
    ruotsi
    jäsenyys
    turvallisuuspolitiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle