• Televisiosta ja sanomalehdistä tärkein ja luotettavin koronatieto – Sanomalehtien liiton kysely: Yli puolet suomalaista katsoo, että koronauutisia on jo liikaa.

    Televisio on yli 55-vuotiaille tärkein ja luotettavin koronauutisoinnin lähde, nuoret aikuiset luottavat sanomalehtiin.
    Nuorille aikuisille sanomalehdet ovat tärkein ja luotettavin koronauutisoinnin lähde. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen
    Nuorille aikuisille sanomalehdet ovat tärkein ja luotettavin koronauutisoinnin lähde. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen 
    Uutiset
    7.4.202017:00
    STT

    Suomalaiset ovat sitä mieltä, että televisio ja sanomalehdet ovat tärkeimmät ja luotettavimmat tiedonlähteet koronauutisoinnissa. Asia käy ilmi kyselytutkimuksesta, jonka tilasi Sanomalehtien liitto.

    Vastaajat katsovat, että koronaviruksen vaikutuksista yhteiskuntaan ja vastaajan omaan elämään kertovat luotettavimmin televisio ja sen verkkopalvelut sekä digitaaliset ja painetut sanomalehdet.

    Televisio on erityisesti yli 55-vuotiaille tärkein ja luotettavin koronauutisoinnin lähde. Nuorille aikuisille taas sanomalehdet ovat tärkein ja luotettavin koronauutisoinnin lähde. Nuoret aikuiset arvostavat tietolähteenä myös sosiaalista mediaa.

    Kolmanneksi tärkeimmiksi koetaan radiokanavat. Luotettavuuden osalta kolmanneksi sijoittuivat viranomaisten verkkosivut.

    Tuloksista niin ikään ilmenee, että yli puolet aikuisista pitää koronauutisten määrää jo liiallisena.

    IROResearchin tekemään tutkimukseen osallistui maalis-huhtikuun vaihteessa kuluttajapaneelissa tuhat suomalaista.

    Artikkelin aiheet
    koronavirus
    mediankäyttö
    sanomalehdet
    televisio
    kyselytutkimus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle