• KOMMENTTI Todellisuus alkaa kadota

    Uutiset
    29.2.201215:00
    Jarmo Palokallio

    Autojen kulutus ja päästöt ovat painuneet alas vauhdilla. Osin se johtui autoille ilmoitetuista harhaisen alhaisista virallisista kulutuslukemista.

    Vielä muutama vuosi sitten tuntui mahdottomalta, että autojen keskimääräiset hiilidioksidipäästöt painuisivat alle EU:n tavoitteeksi asettaman 130 gramman kilometrille. Nyt yhä useampi auto tavoittelee ihan tosissaan vielä rajumpaa 100 gramman rajaa.

    Suomi kannustaa autoilijoita vähäpäästöisyyteen verotuksella. Fordin toimitusjohtaja Hannu Pärssisen mukaan verottajalla pitää kiirettä pysyä päästövähennysten perässä. No huhtikuussa verokarhu varmistaa saatavansa taas vähäksi aikaa, kun autojen verotus kiristyy.

    Kuluttajan kannalta ongelmana on autovalmistajan ilmoittaman kulutuksen ja todellisuuden välisen kuilun repeäminen aina vaan suuremmaksi.

    Pienillä ekomoottoreilla päästään laboratorio-oloissa mitättömiin kulutuksiin. Käytännössä moisiin lukemiin on mahdoton päästä.

    Kun auto kuormataan ja se joutuu normaaliin arkikäyttöön, kulutus saattaa pompata litroilla.

    Kannattaako siis ostaa litrainen ekokone vai sama auto tavallisella peruskoneella, joka sietää kuormaa ja matkanopeutta paremmin, jos ympäristön kannalta lopputulos on sama? Tilannetta selkeyttäisi jos virallisen kulutuslukeman yksi elementti olisi kuormattuna ajo.

    JARMO PALOKALLIO

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    autojen päästöt
    autoverotus
    polttoaineen kulutus
    ympäristö
    Ford
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria