• Lyömäsoitinmusiikkia ja perinneruokaa

    Uutiset
    29.7.201316:00
    MT toimitus

    RAUMA (MT)

    Ksylofonilla ja marimboilla soitettu Dingon Levoton Tuhkimo vastaanotti Maaseudun Tulevaisuuden toritoimituksen perjantaina Raumalla.

    ”Harkitsematon riski”, kommentoi poikaporukka nauraen porilaisen yhtyeen musiikin soittamista. Kaupunkien välinen kinastelu on pitkä perinne länsirannikolla.

    Eero Petrell, Sampo Kuusisto, Vilho Eriksson, Johannes Virolainen ja Tatu Tyykilä kuuluvat Rauman poikasoittokunnan lyömäsoittajiin.

    Kaupunki tilasi viime kesäksi poikasoittokunnalta katusoittoyhtyeitä, joissa osa pojista oli mukana. He haaveilivat jo silloin lyömäsoitinporukan tuomisesta kaduille. Tänä kesänä haave toteutui, kun kaupunki tilasi heidät kahden marimban ja yhden ksylofonin kanssa heinäkuun arkipäiviksi soittamaan torille ja kaduille.

    Palaute on ollut positiivista ja levyäkin kysellään, pojat kertoivat.

    ”Usein kysytään, ollaanko me suomalaisia”, naurahti Eero Petrell.

    ”Lapskoussi on perinteinen raumalainen ruoka”, kertoi Teatteriravintola Ankkurin työntekijä Elisa Mäenranta.

    Hän esitteli ravintolan lounaspöydän erikoisuutta, mössöksi haudutettua peruna-, juures- ja lihaseosta.

    Ruokalajin epämääräinen ulkomuoto ei pelästyttänyt ainakaan paikallisia asiakkaita. ”Kaupungin paras lapskoussi”, huikkasi eräs asiakas.

    ”Voisulaa laitetaan päälle omantunnon mukaan. Olisi hyvä, jos olisi oikein löysä omatunto”, naurahti toinen.

    Ravintolassa on kehitetty karjalanpiirakoista versio, joka on täytetty lapskoussilla.

    Alun perin merimiesten tunnetuksi tekemää ruokaa tarjoillaan Teatteriravintola Ankkurissa joka perjantai.

    Perjantainen Maaseudun Tulevaisuus löysi tiensä moneen uuteen kotiin. Moni, joka ei ollut lehteä ennen nähnytkään, otti sen mukaansa toritoimituksen kojulta.

    Pitkäaikaisiakin lukijoita Raumalta löytyi. Lehti on tullut Mika Yrjälälle kaksi vuotta ja ennen sukupolvenvaihdosta hänen isälleen kymmeniä vuosia.

    ”Pidän lehdestä, siinä on paljon tarpeellista asiaa”, Yrjälä sanoi.

    Hän toi lapsensa Rauman pitsiviikoille, jossa viettää heidän kanssaan mukavan päivän joka vuosi.

    HANNA SALONEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Rauma
    lyömäsoittimet
    perinneruoka
    lapskoussi
    Maaseudun Tulevaisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria