• Trump aikoo soittaa pikaisesti Putinille, kertoo CNN

    Presidenttien on määrä puhua muun muassa mahdollisesta tapaamisesta lähikuukausien aikana.
    Ainakin Serbia ja Sveitsi ovat ilmoittaneet olevansa valmiita isännöimään Putinin ja Trumpin mahdollista tapaamista. LEHTIKUVA/AFP.
    Ainakin Serbia ja Sveitsi ovat ilmoittaneet olevansa valmiita isännöimään Putinin ja Trumpin mahdollista tapaamista. LEHTIKUVA/AFP.  
    Uutiset|Ulkomaat
    20.1.202512:27
    STT–

    Yhdysvaltojen tuleva presidentti Donald Trump valmistelee jo pikaista puhelinkeskustelua Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa, kertoo uutiskanava CNN. Kaksikon on määrä keskustella ehkä jo tänään järjestettävien virkaanastujaisten jälkeisinä päivinä, kertoivat nimettöminä pysytelleet Trumpin hallinnon lähteet kanavalle.

    Presidenttien on määrä puhua muun muassa mahdollisesta tapaamisesta lähikuukausien aikana.

    Trumpin kansallisen turvallisuuden ryhmään kuuluvat viranomaiset aloittivat puhelun valmistelun jo viikkoja sitten. Toistaiseksi on kuitenkin epäselvää, onko puhelun ajankohdasta sovittu.

    Trumpin vannottua virkavalansa Yhdysvaltain ja Venäjän viranomaiset voivat aloittaa tapaamien valmistelun. Trump on aikaisemmin sanonut, että valmistelut on jo aloitettu, mutta Venäjä on halunnut odottaa kunnes Trump on vannonut virkavalansa ennen kuin aloittaa omat valmistelunsa.

    Ainakin Serbia ja Sveitsi ovat ilmoittaneet olevansa valmiita isännöimään tapaamista.

    Trump lupasi vaalikampanjansa aikana lopettaa Ukrainan sodan ensimmäisenä päivänään virassa. Nyt tavoitteena on, että ratkaisu löytyisi ensimmäisten kuukausien aikana, lähteet kertoivat.

    Lisää aiheesta
    • Trump kertoi aikeestaan tavata Putin republikaanikuvernööreille, jotka vierailivat Floridassa hänen Mar-a-Lago-kartanossaan. LEHTIKUVA/AFP.

      Ulkomaat | Donald Trump aikoo tavata Vladimir Putinin: ”Meidän täytyy lopettaa se sota”

    Artikkelin aiheet
    Donald Trump
    Vladimir Putin
    kansainväliset suhteet
    Venäjä ja Yhdysvallat
    ulkopolitiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria