• Ministeriö karsii kulttuuria maakuntien ammattikorkeakouluista

    Ammattikorkeakoulujen kulttuurialan opiskelupaikoista on katoamassa lähes puolet viimeistään runsaan vuoden kuluttua. Aloituspaikkoja häviäisi yli 870.
    Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    23.11.201110:07
    MT toimitus
    Kuva: Kari Salonen
    Kuva: Kari Salonen
    Kuva: Kari Salonen

    Opetusministeriön mukaan leikkaukset kohdistuisivat erityisesti käsi- ja taideteollisen alan ja viestinnän opiskelupaikkoihin. Osa ammattikorkeakouluista joutuisi luopumaan kulttuurialan opetuksesta kokonaan. Isot leikkaukset koskevat erityisesti maakuntien ammattikorkeakouluja.

    Ministeriön mukaan kulttuurialan huono työllisyys ja nuorten pienet ikäluokat pakottavat karsintaan.

    Nyt kulttuurialan opintoja voi suorittaa 20 ammattikorkeakoulussa ympäri Suomen. Vastedes määrä laskisi 15 oppilaitokseen. Ammattikorkeakoulujen kulttuurialalta katoaisi yli 870 aloituspaikkaa.

    Opetusministeri Jukka Gustafssonin (sd.) mukaan opiskelupaikkojen määrät ovat olleet ylimitoitettuja. Hänen mukaansa päätöksen taustalla on kulttuurialan huono työllisyys ja nuorten pienet ikäluokat.

    ”On reilua nuoria kohtaan, ettei heitä kouluteta isoja määriä tietoisesti työttömyyskortistoon”, Gustafsson perustelee ministeriön esitystä.

    Artikkelin aiheet
    ammattikorkeakoulut
    kulttuuriala
    opetusministeriö
    koulutusleikkaukset
    Jukka Gustafsson
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle