• Kansainvälinen vertailu: Suomen eläkejärjestelmä on kolmanneksi paras

    Vertailussa oli mukana 34 maata. Ensimmäiseksi sijoittui Hollanti ja toiseksi Tanska.
    Suomen eläkejärjestelmä oli paras luotettavuudessa ja läpinäkyvyydessä. LEHTIKUVA / JUSSI HELTTUNEN
    Suomen eläkejärjestelmä oli paras luotettavuudessa ja läpinäkyvyydessä. LEHTIKUVA / JUSSI HELTTUNEN 
    Uutiset
    22.10.201809:37
    STT

    Suomen eläkejärjestelmä on sijoittunut kolmanneksi parhaaksi kansainvälisessä eläkevertailussa. Melbourne Mercer Global Pension Index -nimisessä vertailussa oli mukana 34 maata. Ensimmäiseksi sijoittui Hollanti ja toiseksi Tanska.

    Viime vuonna Suomi oli viides. Suomen sijan paraneminen johtuu vertailun mukaan pääosin siitä, että eläkkeiden korvaustason laskentaan liittyvä muutos satoi Suomen laariin.

    Mercer-indeksissä eri maiden eläkejärjestelmiä arvioidaan eläkkeiden riittävyyden, järjestelmän kestävyyden ja hallinnon luotettavuuden näkökulmasta. Suomen järjestelmä oli paras luotettavuudessa ja läpinäkyvyydessä.

    Kärkikaksikon Tanskan ja Hollannin välinen ero on pieni, ja maat ovat muita selvästi edellä.

    "Jäämme kärkikaksikosta kestävyysnäkymissä. Tanskassa ja Hollannissa on Suomea huomattavasti suuremmat eläkevarat. Myös maksuja rahastoidaan suuremmassa mittakaavassa" sanoo johtaja Mikko Kautto Eläketurvakeskuksen tiedotteessa.

    Suomi pärjäisi vertailussa vielä paremmin, jos minimieläketurva olisi suurempi, ikääntyneiden työllisyysaste korkeampi ja eläkevaroja rahastoitaisiin enemmän.

    "Indeksileikkausten takia vähimmäiseläkkeiden taso on heikentynyt viime vuosina. Ja vaikka 60 vuotta täyttäneiden työllisyysaste on kehittynyt positiivisesti, siinäkin on vielä parantamisen varaa", sanoo Kautto.

    Artikkelin aiheet
    eläkejärjestelmä
    Suomi
    Melbourne Mercer Global Pension Index
    eläkkeiden vertailu
    Mikko Kautto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle