• Viranomaiset: Maaseudun harmaasta työstä ei ole näyttöä

    Maaseutuyrittäjä sanoo, että pimeän työn teettäminen on maaseudulla "maan tapa", jolloin oikeiden yrittäjien toimeentulo kapenee.
    Polttopuukaupan pimeydestä on moni viranomaistaho kuullut, mutta tilastoja ei ole.
    Polttopuukaupan pimeydestä on moni viranomaistaho kuullut, mutta tilastoja ei ole. Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    8.12.201809:00
    Eija Mansikkamäki

    Väitteet harmaan talouden rehottamisesta maaseudulla eivät saa suoraa tukea viranomaisilta. Esimerkiksi polttopuukaupan pimeydestä on monikin taho toki kuullut, mutta tilastoja ei ole. Eikä voikaan olla, koska se on pimeää juuri siksi, ettei se näy tilastoissa.

    Harmaan talouden torjunnasta puhutaan kuitenkin pontevasti, ja valtioneuvostolla on torjunnan strategiasta oikein periaatepäätöskin.

    Verottajan mukaan harmaata taloutta esiintyy eniten rakennus-, kuljetus- sekä majoitus- ja ravitsemisaloilla, yhteensä jopa useamman miljardin euron edestä. Rakennusalan harmautta on saatu kuriin tarkemmalla työmaavalvonnalla.

    Verottajan harmaan talouden yksikössä ei ole tietoa maaseudun harmaudesta, sillä siellä tutkitaan lähinnä yritysten harmautta.

    Myöskään ely-keskuksessa ei tunnisteta maaseudun harmaata taloutta annettuna asiana.

    ”Mitään näyttöä ei ole siitä, että se olisi sen tavallisempaa maaseudulla kuin taajamissakaan”, Kaakkois-Suomen ely-keskuksen maaseutupalvelujen päällikkö Jyrki Pitkänen sanoo.

    Pitkänen on sanonut julkisuudessa, että yleisimpiä syitä maatilojen lopettamiselle on se, että tilalle ei löydy jatkajaa tai tila ei saa tarpeeksi tuloja.

    ”Maaseudun haasteena on, että palvelu- ja muuta yrittäjyyttä pitäisi saada lisää. Pimeä työ on tietenkin aina pois siltä, joka teettää ja tekee työnsä rehellisesti.”

    Lue myös: Yrittäjä: Kuititon kauppa rehottaa maalla – kaupunkilaiset teettävät "hommia" eikä oikeita töitä

    Artikkelin aiheet
    harmaa talous
    maaseutu
    Verohallinto
    ELY-keskus
    pimeä työ
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria