• Lännen Media: Vapautuksia asepalveluksesta jaettiin eniten Pohjois-Savossa ja Pirkanmaalla

    Eri maakunnissa saatetaan tulkita eri tavoin sitä, kuinka herkästi vapautuksia on syytä myöntää
    Pohjois-Savossa ja Pirkanmaalla vapautuksen asepalveluksesta saa yli 20 prosenttia kutsutuista. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa
    Pohjois-Savossa ja Pirkanmaalla vapautuksen asepalveluksesta saa yli 20 prosenttia kutsutuista. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa 
    Uutiset
    16.8.201809:06
    STT

    Suomen eri maakuntien välillä on isot erot siinä, kuinka suuri osa ikäluokasta saa vapautuksen asepalveluksesta, kertoo Lännen Media.

    Vuonna 2017 asepalveluksesta vapautettiin Pohjois-Savossa ja Pirkanmaalla yli 20 prosenttia palvelukseen kutsutuista, kun taas Lapissa ja Kaakkois-Suomessa alle 15 prosenttia kutsutuista.

    Pääesikunnassa pidetään mahdollisena, että yhteisestä ohjeistuksesta huolimatta eri maakunnissa saatetaan tulkita eri tavoin sitä, kuinka herkästi vapautuksia on syytä myöntää. Asiasta on keskusteltu, mutta sitä ei ole ainakaan vielä tutkittu.

    Vapautuksen saavien määrä kasvoi vuonna 2006, kun terveystarkastusohjetta päivitettiin. Ennen vuotta 2006 palvelukseen astui yli 80 prosenttia ikäluokasta, kun taas viiden viime vuoden aikana määrä on vakiintunut noin 76 prosenttiin.

    Vapautettuja on huomattavasti enemmän kuin siviilipalveluksen suorittavia, joita oli vuonna 2017 noin 1,4 prosenttia ikäluokasta.

    Asevelvollisuusalan toimialajohtajan, everstiluutnantti Vesa Tohkasen mukaan ennen vuotta 2006 vapautuksen saivat vain ne, joiden ei arveltu terveydentilansa puolesta selviävän palveluksesta. Vuoden 2006 jälkeen lääkärit ovat arvioineet palveluksesta selviytymisen sijaan sitä, onko palvelukseen kutsutun terveydentila riittävän hyvä reservin tarpeisiin.

    2000-luvun alkupuoliskolla asepalveluksen keskeytti vuosi vuodelta useampi. Terveystarkastusohjeen päivityksen jälkeen keskeyttävien määrä vakiintui 14–15 prosenttiin.

    Ohjeeseen tehtiin uusia päivityksiä vuosina 2008 ja 2012. Vuoden 2012 päivityksen jälkeen terveystarkastuksessa on kiinnitetty aiempaa enemmän huomiota motivaatioon ja ylipainoisten kutsuttujen fyysiseen toimintakykyyn.

    Artikkelin aiheet
    asepalvelus
    vapautus
    Pohjois-Savo
    Pirkanmaa
    terveystarkastusohje
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria