• viikon kysymys Pipo pankin logollaja lapselle kesätyö

    Uutiset
    21.2.201415:00
    Suvi Jylhänlehto

    Maaseudun Tulevaisuus tiedusteli tällä viikolla, ovatko lukijat törmänneet Suomessa korruptioon.

    Äänet myönteisten ja kielteisten vastausten välillä jakaantuivat kutakuinkin tasan. Yli viidennes vastaajista kaipasi määritelmää korruptiolle.

    Kielitoimiston mukaan korruptio tarkoittaa lahjonnan lisäksi moraalin yleistä rappeutumista.

    Moni halusi jakaa kokemuksensa arkielämästä kommenttiosiossa.

    ”Aika monen pankin ja metsäfirman viinoja on tullut juotua kala- ja jahtimatkoilla ja tunturiseminaareissa, takkeja, pipoja pidettyä, kertaakaan en muista olleeni ainoa kestityksen saaja. Paljon on meno siistiytynyt märkien 1970–1980-lukujen jälkeen”, nimimerkki Rasvaa ravatilla kirjoittaa.

    Kyllästyneen mukaan pikkukunnassa käytetään häikäilemättä hyväksi sukulais- ja hyväveliverkostoa.

    ”Esimerkiksi juntataan väkisellä läpi kalliin harrastehallin rakentaminen kuntalaisten tyrmistykseksi johon sitten ei kuitenkaan ole varaa”, hän kuvailee.

    ”Kannatan lämpimästi kuntaliitoksia, koska pienissä kunnissa valtuutetut ja lautakuntien jäsenet junailevat herkästi monenlaisia kyseenalaisia tutunkauppoja naapurien ja sukulaisten kesken. Suurissa kunnissa tällainen toiminta olisi vaikeampaa”, Virkamies kommentoi.

    Tuomas kertoo törmänneensä tapaukseen, jossa virkamies on käyttänyt asemaansa hyväkseen järjestääkseen töitä omille lapsilleen.

    ”Maakauppoja tehdään sopimalla maanvuokrauksia, koskenkorvapulloon turvautuen”, jj toteaa.

    Täysin puhtaita korruptiosta eivät taida olla kaikki pulliaisetkaan. ”Olen itsekin syyllistynyt”, Kokki myöntää.

    Kerro meille, pitäisikö muuntogeenisten kasvien viljely Suomessa kieltää? Uusi viikon kysymys löytyy verkosta osoitteesta www.maaseuduntulevaisuus.fi.

    SUVI NIEMI

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    korruptio Suomessa
    kuntaliitokset
    lahjonta
    Maaseudun Tulevaisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle