• Kopteri lensi Marsissa – korkeus viisi metriä ja matka 50 metriä

    Toisella lennolla sivuun lennettiin kaksi metriä ja toiset kaksi metriä takaisin. Kolmas lento eteni jo 50 metriä suuntaansa.
    Ingenuityn elinkaari on 30 päivää ja sen neljättä lentoa suunnitellaan parhaillaan. Nasan havainnekuva.
    Ingenuityn elinkaari on 30 päivää ja sen neljättä lentoa suunnitellaan parhaillaan. Nasan havainnekuva. Kuva: NASA / JPL-Caltech
    Uutiset
    3.5.202122:30
    Aimo Vainio

    Marsiin lennätetty minikopteri Ingenuity lensi reilu viikko sitten jo viiden metrin korkeuteen. Edellisellä lennolla se saavutti kolmen metrin korkeuden, Yhdysvaltain avaruusjärjestö Nasa kertoo.

    Kovin pitkiä lennot eivät ole olleet. Ensimmäinen lento kesti noin 40 sekuntia ja toinen 52. Toisella lennolla kopterin liikkeitä laajennettiin, ja se kuvasi maastoa eri suuntiin.

    Kolmannella lennolla tutkijat aiempien lentojen rohkaisemina veivät Ingenuityn jo paljon pidemmälle.

    Korkeus oli sama kuin toisella lennolla, mutta matka piteni 50 metriin. Matka oli pidempi kuin yksikään kopterin testilento maassa.

    "Matka tuntuu lyhyeltä, mutta testeissä maassa tyhjiöhuoneessa emme lentäneet enempää kuin kaksi lyijykynän mittaa sivuun", kopterin ohjaaja Håvard Grip kirjoittaa Nasan blogissa.

    Toisella lennolla sivuun lennettiin kaksi metriä ja toiset kaksi metriä takaisin. Ensilento tehtiin vain ylös-alas.

    Lennon huippunopeus oli kaksi metriä sekunnissa.

    Mars-mönkijä Perseverance seurasi lentoa läheltä ja otti siitä videota. Materiaali ladataan maahan lähipäivinä.

    Neljäs lento on tavoitteena tehdä lähipäivinä.

    Pisin mahdollinen lento on 90 sekuntia ja 300 metriä.

    Ingenuityn elinkaari on 30 päivää. Kopteri vietiin Marsiin, koska haluttiin todistaa, että lentäminen onnistuu siellä ylipäätään. Sitä ei ole koskaan ennen tehty maan ulkopuolella.

    Kopteri lentää ennakolta ohjelmoituna. Sitä ei siis lennon aikana voi ohjata maasta. Kopterin tietokone voi periaatteessa reagoida, jos lennon aikana sattuu jotain yllättävää.

    Lentäminen Marsissa ei ole yhtä helppoa kuin maassa. Yhtenä syynä on ilmakehän ohuus. Siksi kopterin roottorien lapojen pitää olla merkittävästi maan droneja suuremmat.

    Ingenuity on myös kunnianosoitus maailman ensimmäiselle lentokoneelle. Sen mukana Marsiin on lentänyt palanen Wrightin veljesten alkuperäisestä lentokoneesta.

    Kopterin lähtöpaikka on nimetty veljesten mukaan Wright Brothers Fieldiksi.

    Lue myös:

    Nasan Mars-minihelikopteri on pudotettu punaisen planeetan pinnalle – nyt sen pitää selvitä hyytävistä öistä itse

    Marsiin mars, mars! Suunnattomat hankkeet lisäävät uskoani ihmiskuntaan

    Avaruusviljelyä Marsissa? NASA:n uusi löydös voi tehdä siitä mahdollista

    Artikkelin aiheet
    mars
    Ingenuity
    Nasa
    avaruuslento
    drone
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle