• Rannat jo laajalti sulia — jäille ei pidä enää mennä Etelä-Suomessa

    Pohjoiseen on luvassa voimakasta tuulta tänään ja huomenna.
    Järvien jäät ovat maan eteläosissa heikkoja ja rannat laajalti sulia. Arkistokuva.
    Järvien jäät ovat maan eteläosissa heikkoja ja rannat laajalti sulia. Arkistokuva. Kuva: Lauri Salminen
    Uutiset
    29.3.201910:20
    STT

    Jäille ei ole enää asiaa maan eteläosissa, kertoo Suomen ympäristökeskuksen johtava hydrologi Bertel Vehviläinen.

    Jokijäitä ei etelässä enää ole. Järvissä jäät ovat heikkoja, ja rannat ovat jo laajalti sulia.

    Tänään ja huomenna on pohjoisessa tiedossa voimakasta tuulta. Ilmatieteen laitos on antanut alueelle tuulivaroituksen.

    Etelässä on tänään aurinkoista ja lämmintä. Pohjoisessa pyöritään lämpötiloissa nollan paikkeilla. Viikonlopun aikana lämpötilat laskevat myös etelässä nollan tienoille.

    Artikkelin aiheet
    Etelä-Suomen säänyyt
    jääturvallisuus
    Suomen ympäristökeskus
    Ilmatieteen laitos
    tuulivaroitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle