• SK: Kantvikissa Suomen Sokerilla aloitettu salamyhkäiset yt-neuvottelut

    Yrityksen yt-neuvotteluista ei juurikaan heru tietoa julkisuuteen. Yrityksessä työskentelee noin 160 henkilöä.
    Tehtaalle olisi jäämässä ainakin nestemäisten sokerituotteiden tuotantoa ja pakkaamo.
    Tehtaalle olisi jäämässä ainakin nestemäisten sokerituotteiden tuotantoa ja pakkaamo. Kuva: PasiLeino
    Uutiset
    28.8.202011:40
    MT toimitus

    Kirkkonummella Kantvikissa sijaitsevalla Suomen Sokerin tehtaalla on aloitettu elokuun alussa yt-neuvottelun vähin äänin, kertoo Suomen Kuvalehti.

    Yrityksessä työskentelee noin 160 henkilöä.

    Suomen Kuvalehden saamien tietojen mukaan tehtaan työnantajapuolen tavoitteena olisi lakkauttaa kidesokerin tuotanto jo ensi vuoden alkupuolella.

    Kyseisessä yhtiössä yt-neuvottelut ovat jo tämän kesän toiset. Ensimmäiset neuvottelut alkoivat kesän alussa ja niiden seurauksena viisi voimalaitoskäyttäjää jätti työnsä voimalaitoksessa.

    Toimitusjohtaja Tero Tanner on hyvin vaitonainen uusista yt-neuvotteluista.

    ”Sen voin vahvistaa, että yt-neuvottelut on käynnissä", sanoo Tanner SK:lle. Neuvottelujen sisältöä tai syytä hän ei kuitenkaan suostu avaamaan enemmän, eikä hän kerro kuinka suurta määrää neuvottelut koskevat.

    ”Olemme sopineet sisäisesti, että kommentoimme vasta neuvottelujen päätyttyä. Voimme mennä sisältöön ja aiheisiin vasta sitten, kun neuvottelut ovat päätöksessä.”

    Neuvottelut olisi tarkoitus saada päätökseen syyskuun loppupuolella.

    Työntekijöitä kyseisissä yt-neuvotteluissa edustaa Suomen elintarviketyöläisten liitto. Pääluottamusmies Jukka-Pekka Aalto kertoo, ettei hän voi kommentoida käynnissä olevia neuvotteluja. Hän viestitti Suomen Kuvalehdelle, että asiaa kommentoi toimitusjohtaja. Samaa sanoi toimihenkilöitä edustava pääluottamushenkilö, Ammattiliitto Pron Sanna Vainio.

    Artikkelin aiheet
    Suomen Sokeri
    yt-neuvottelut
    Kantvik
    Kirkkonummi
    elintarviketeollisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria