• Maaseutu voi joutua hyvinvointialueiden uhriksi

    Seuraavan hallituksen on keskityttävä siihen, että sote-uudistuksen valuviat korjataan.
    Uutiset|Yhteiskunta
    15.2.202314:41
    Lukijalta
    Minna Reijonen

    Tasapuolisemmat ja paremmat palvelut olivat sote-uudistuksen uhkeat tavoitteet. Pitemmällä aikajaksolla tarkastellessa maaseutu voi olla uudistuksen suurin häviäjä. Säästöjen tavoittelun kääntöpuoli voi tuntua ikävästi juuri haja-asutusalueilla.

    On pakko kysyä, ovatko kuntaliitokset vahvistaneet maaseutua vai keskittäneet palveluita? Sote-uudistushan oli itsessään supersuuri kuntaliitos. Siinä yli puolet jokaisesta kunnasta käytännössä kuntaliitettiin suureen yhteiseen sotekommuuniin. Kunnasta pois erotettu sote-puoli jatkaa ikäänkuin yhtenä isona kimppakuntana yhdessä alueen muiden liitettyjen kuntien kanssa.

    Palveluiden keskittyminen on uhkana, kun säästöjä aletaan hakea.

    Sote ei edes ratkaissut terveydenhuollon suurinta ongelmaa eli sitä, ettei alalla ole tarpeaksi tekeviä käsiä. Sitä vastoin luotiin hallintohimmelihäkkyrä. Pahalta näyttää, että hallitus haluaa perua lupaamansa hoitajamitoituksenkin.

    Hallinnon kasvu lisää valtavasti poliittisia ja byrokraattisia kuluja. Rahaa palaa hallintoon, joka olisi voitu käyttää vaikka maaseudun ja haja-asutusalueen terveydenhuollon palveluiden kattavuuden ja säilyvyyden varmistamiseen.

    Riskit oli nähtävissä jo soten lainvalmistelun aikoihin. Valtakunnallisesta uudistuksesta unohtui nimittäin takuu siitä, että lähipalvelut taataan. Toinen riski palveluverkoston kattavuudelle on se, että sote-kiinteistöjen käyttötarkoitus taataan vain muutamiksi vuosiksi. Sen jälkeenhän esimerkiksi terveysasemien säilyminen samoilla paikoillaan voi muuttua.

    On valitettavaa, että uudistus tunnuttiin tekevän hallintoa vahvistamaan. Suurelle aluehallinnon uudistukselle tosin keksittiin hieno nimi, hyvinvointialueet, jolla uudistus kansalle markkinoitiin. Seuraavan hallituksen on keskityttävä siihen, että sote-uudistuksen valuviat korjataan.

    Minna Reijonen

    kansanedustaja (ps.)

    sosiaali - ja terveysvaliokunnan jäsen

    maa- ja metsäralousvaliokunnan varajäsen

    Kuopio

    Artikkelin aiheet
    maaseutu
    sote-uudistus
    hyvinvointialue
    hallinto
    terveydenhuolto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle