Maaseutu voi joutua hyvinvointialueiden uhriksi

Tasapuolisemmat ja paremmat palvelut olivat sote-uudistuksen uhkeat tavoitteet. Pitemmällä aikajaksolla tarkastellessa maaseutu voi olla uudistuksen suurin häviäjä. Säästöjen tavoittelun kääntöpuoli voi tuntua ikävästi juuri haja-asutusalueilla.

On pakko kysyä, ovatko kuntaliitokset vahvistaneet maaseutua vai keskittäneet palveluita? Sote-uudistushan oli itsessään supersuuri kuntaliitos. Siinä yli puolet jokaisesta kunnasta käytännössä kuntaliitettiin suureen yhteiseen sotekommuuniin. Kunnasta pois erotettu sote-puoli jatkaa ikäänkuin yhtenä isona kimppakuntana yhdessä alueen muiden liitettyjen kuntien kanssa.

Palveluiden keskittyminen on uhkana, kun säästöjä aletaan hakea.

Sote ei edes ratkaissut terveydenhuollon suurinta ongelmaa eli sitä, ettei alalla ole tarpeaksi tekeviä käsiä. Sitä vastoin luotiin hallintohimmelihäkkyrä. Pahalta näyttää, että hallitus haluaa perua lupaamansa hoitajamitoituksenkin.

Hallinnon kasvu lisää valtavasti poliittisia ja byrokraattisia kuluja. Rahaa palaa hallintoon, joka olisi voitu käyttää vaikka maaseudun ja haja-asutusalueen terveydenhuollon palveluiden kattavuuden ja säilyvyyden varmistamiseen.

Riskit oli nähtävissä jo soten lainvalmistelun aikoihin. Valtakunnallisesta uudistuksesta unohtui nimittäin takuu siitä, että lähipalvelut taataan. Toinen riski palveluverkoston kattavuudelle on se, että sote-kiinteistöjen käyttötarkoitus taataan vain muutamiksi vuosiksi. Sen jälkeenhän esimerkiksi terveysasemien säilyminen samoilla paikoillaan voi muuttua.

On valitettavaa, että uudistus tunnuttiin tekevän hallintoa vahvistamaan. Suurelle aluehallinnon uudistukselle tosin keksittiin hieno nimi, hyvinvointialueet, jolla uudistus kansalle markkinoitiin. Seuraavan hallituksen on keskityttävä siihen, että sote-uudistuksen valuviat korjataan.

Minna Reijonen

kansanedustaja (ps.)

sosiaali - ja terveysvaliokunnan jäsen

maa- ja metsäralousvaliokunnan varajäsen

Kuopio