• Ville Niinistö: Painostus peruutti Metsähallituksen hakkuut Inarissa

    Metsähallitus hyväksyi paliskuntien kannan Inarissa: päätehakkuut siirretään kunnes niihin saadaan yhteisymmärrys.
    Paliskunnat vastustivat päätehakkuita.
    Paliskunnat vastustivat päätehakkuita. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    5.4.201621:00
    Terhi Pape-Mustonen

    Muddusjärven paliskunta Inarissa on esittänyt, että metsätalouskäyttöön sovituilla alueilla ei saisi tehdä lainkaan päätehakkuita. Metsähallitus on aloittamassa hakkuita, mutta ne toteutetaan vain paliskunnan kanssa yhteisesti sovituilla kohteilla.

    Metsähallitus kertoo tiedotteessaan avanneensa tien Jäävaaran leimikolle ja aloittanut hakkuut niillä kuvioilla, joiden puunkorjuusta on yksimielisyys paliskunnan kanssa. Neuvotteluja jatketaan myös muiden aiemmin hakattujen alueiden siemen- ja ylispuiden poistamisesta.

    Muut tälle talvelle suunnitellut kaksi leimikkoa on paliskunnan esityksen mukaan siirretty myöhemmille vuosille. Niiden toteuttamisesta käydään neuvottelut paliskunnan vaateen osalta.

    Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö iloitsi Metsähallituksen päätöksestä twitterissä:

    "Muddusjärven saamelaispaliskunnan alueen metsähakkuut on peruttu. Kiitos ihmiset painostuksesta! Ylä-Lapin vanhat metsät säilytettävä."

    Artikkelin aiheet
    Ville Niinistö
    Metsähallitus
    Inari
    metsähakkuut
    saamelaisalueet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria