• Näin moni kotikunnastasi on saanut koronarokotteen – 1,3 miljoonaa on jo rokotettu ensimmäisen kerran

    Kinnula, Kärsämäki ja Liminka pitävät häntäpäätä rokotettujen kuntalaisten listauksessa.
    Savitaipale, Puumala ja Kaskinen ovat suomenkielisistä kunnista ahkerimmin asukkaitaan rokottaneita paikkakuntia.
    Savitaipale, Puumala ja Kaskinen ovat suomenkielisistä kunnista ahkerimmin asukkaitaan rokottaneita paikkakuntia. Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset
    22.4.202120:15
    Harri Kallio-Kurssi

    Covid-19-rokotteiden arvioidaan THL:n mukaan vähentäneen sairaalahoidon tarvetta. Jo yli 85 prosenttia koko maan 70 vuotta täyttäneistä on saanut yhden rokoteannoksen. Lääketieteellisten riskiryhmien arvioidaan pääosin saaneen ensimmäisen annoksensa toukokuun puoleen väliin mennessä.

    Sairaanhoidon kuormitus oli suurimmillaan maaliskuun lopulla ennen pääsiäistä (viikoilla 12 ja 13). Tästä sairaalahoidon yhteenlaskettu potilasmäärä on pienentynyt puoleen. Tehohoidon potilasmäärä on viimeisen viikon aikana määrä pysynyt melko vakaana.

    Keskiviikkona 21.4. tehohoidossa oli 35 potilasta, perusterveydenhuollon osastoilla oli 38 ja erikoissairaanhoidon vuodeosastoilla 69 covid-19 -potilasta. Yhteensä sairaalahoidossa oli 142 potilasta koronataudin vuoksi. Sairaalahoidon tarpeen ennustetaan tulevina viikkoina edelleen vähenevän.

    Artikkelin aiheet
    koronarokotus
    covid-19
    THL
    Suomi
    terveydenhuolto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle