• Talvivaaran tappio ylitti liikevaihdon - konkurssi mainittu

    Kaivosyhtiö Talvivaaran tulos painui heinä-syyskuussa yhä syvempään suohon. Yhtiön tappio ennen veroja oli melkein 39 miljoonaa euroa. Tappio ylittää kirkkaasti liikevaihdon, joka oli runsaat 24 miljoonaa euroa.
    Kuva: Pekka Fali
    Uutiset
    7.11.201311:18
    MT toimitus

    Vuosi sitten yhtiö teki heinä-syyskuussa tappiota 16 miljoonaa euroa.

    Talvivaara kertoo olevansa ”tiettyjen intressitahojen” kanssa pitkälle edenneissä keskusteluissa rahoitusratkaisusta, joka turvaisi yhtiön toiminnan jatkumisen. Mitään takeita lisärahoituksen saamisesta ei yhtiön mukaan kuitenkaan voi antaa.

    Jos Talvivaara ei saa lisärahoitusta, yhtiön hallitus harkitsee muita vaihtoehtoja. Niitä ovat tiedotteen mukaan muun muassa yrityssaneeraus tai jopa konkurssi.

    Yhtiö ei ole kertonut, kenen kanssa neuvotteluja rahoituksesta käydään. Yksi todennäköinen vaihtoehto on Suomen valtio, joka on sijoitusyhtiö Solidiumin kautta Talvivaaran suurin omistaja.

    Viime keväänä Talvivaara keräsi osakeannilla lisärahaa 260 miljoonaa euroa. Nyt markkinoilla on arveltu sen tarvitsevan vähintään sata miljoonaa lisää.

    Perä: Kaivostoiminnassa pahin ohi

    Talvivaaran toimitusjohtajan Pekka Perän mukaan yhtiöllä on myös näkymiä paremmasta. Perä kertoo tiedotteessa, että muun muassa malmin tuotanto on toiminut ennätystasolla sen jälkeen, kun kaivostoiminta käynnistettiin uudelleen alkukesästä.

    Toimitusjohtajan mukaan pahin vaihe kaivoksen toiminnassa on nyt ohi.

    Voimme odottaa tuotantovolyymien edelleen paranevan tulevien kuukausien aikana, Perä sanoo tiedotteessa.

    Kasvusta huolimatta tuotantovolyymit olivat Perän mukaan heinä-syyskuussa edelleen vaatimattomia. Tämä painoi yhtiön tulosta yhdessä nikkelin erittäin alhaisen markkinahinnan kanssa.

    Artikkelin aiheet
    Talvivaara
    kaivosteollisuus
    konkurssi
    rahoitus
    tulosraportti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria