• Kivihiilen tuontiromahtanut viime vuodesta

    Uutiset
    12.12.201215:00
    Suvi Jylhänlehto

    Tullihallituksen tilastojen mukaan kivihiiltä tuotiin tammi–syyskuussa on lähes puolet vähemmän kuin vuosi sitten.

    Viime vuonna vastaavaan aikaan kivihiiltä oli tuotu Suomeen lähes 6 miljoonaa tonnia, nyt vajaat 3 miljoonaa tonnia. Kivihiiltä tuodaan eniten Venäjältä.

    Myös öljyn tuonti on laskenut. Öljyä oli tuotu Suomeen viime vuonna 12 miljoonaa tonnia, nyt miljoona tonnia vähemmän.

    Energiateollisuuden toimitusjohtajan Juha Naukkarisen mukaan kivihiilen tuonnin laskua selittää se, että vesivoiman tuotantomäärä on tänä vuonna sateiden vuoksi kasvanut.

    ”Pohjoismaissa on tuotettu paljon vesivoimaa, ja nettotuonti Ruotsista on lisääntynyt. Myös sähkönkulutus on taloustaantuman vuoksi laskenut.”

    Kivihiilen tuontimäärät saattavat kuitenkin talven aikana kasvaa, sillä turvepulan takia kivihiiltä joudutaan polttamaan myös sisämaan voimalaitoksissa.

    Energiaomavaraisuus nähdään asennetutkimuksen perusteella tärkeänä asiana. Valtaosa suomalaisista vähentäisi öljyn ja hiilen käyttöä sekä sähkön tuontia.

    Sähkön vientiä kannattaa puolestaan selvästi suurempi joukko kuin sitä vastustaa.

    Valtaosa suomalaisista uskoo sähkönkäytön kasvavan tulevaisuudessa, vaikka kokonaisenergian käyttö ei kasvakaan.

    ”Liikenne ja teollisuuden prosessit sähköistyvät, ja energiatehokkuus paranee”, Naukkarinen selventää.

    SUVI NIEMI

    Sähkön-

    kulutus on

    taloustaantuman vuoksi laskenut.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    kivihiilen tuonti
    energiateollisuus
    sähkönkulutus
    vesivoima
    energiaomavaraisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria