• Maatalousministeri Leppä esittää: Ruokaviraston päätoimipaikka Seinäjoelle

    Viraston toiminta käynnistyy vuoden 2019 alussa. Eviran työntekijät saavat halutessaan jatkaa työssä Helsingissä.
    Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä esittää, että Elintarviketurvallisuusvirastosta, Maaseutuvirastosta ja osasta Maanmittauslaitoksen tietotekniikan palvelukeskusta syntyvän uuden viraston päätoimipaikaksi tulee Seinäjoki.
    Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä esittää, että Elintarviketurvallisuusvirastosta, Maaseutuvirastosta ja osasta Maanmittauslaitoksen tietotekniikan palvelukeskusta syntyvän uuden viraston päätoimipaikaksi tulee Seinäjoki. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    24.8.201713:35
    Jukka Koivula

    Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) esittää, että Elintarviketurvallisuusvirastosta, Maaseutuvirastosta ja osasta Maanmittauslaitoksen tietotekniikan palvelukeskusta syntyvän uuden viraston päätoimipaikaksi tulee Seinäjoki.

    Lopullinen päätös alueellistamisesta on luvassa vuoden 2018 alussa, kun hallitus ja ministeriö valmistelevat asiasta lain.

    Lepän mukaan Ruokaviraston tulo Seinäjoelle on kuitenkin jo käytännössä päätetty.

    "Tässä vaiheessa nykyisen kaltainen työpaikkojen jako on pääsääntönä. Eviran nykyiset työpaikat pysyvät Helsingissä ja Mavin Seinäjoella. Seinäjoesta tulee pääpaikka, mutta toiminta jatkuu yhteensä 20 paikkakunnalla", maatalousministeri toteaa.

    Seinäjoki oli Lepän mielestä luonteva valinta uuden Ruokaviraston päätoimipaikaksi.

    "Etelä-Pohjanmaa on vahva ruokamaakunta, jossa on paljon maataloutta, elintarviketeollisuutta ja alan tutkimus- ja kehitystoimintaa."

    Virastojen yhdistymishankkeen ohjausryhmä hyväksyi tänään torstaina virastolle laaditun alueellistamissuunnitelman, jota on tarkoitus käsitellä alueellistamisen koordinaatioryhmän kokouksessa 19.9.2017.

    Viraston toiminta käynnistyy vuoden 2019 alussa.

    Maa- ja metsätalousministeriö pyytää, että alueellistamisen koordinaatioryhmä puoltaa nyt tehtyä esitystä viraston päätoimipaikaksi ja maatalouden ja elintarviketurvallisuuden hallinnonalan organisatorista uudistamista ja kehittämistä siten, että nykyinen laajasti ympäri Suomen alueellistettu toimipaikkaverkosto voidaan säilyttää.

    Tavoitteena on, että nykyisten virastojen henkilöstö voisi jatkaa nykyisillä työssäkäyntialueillaan niin halutessaan.

    Yhdistettävissä virastoissa työskentelee yhteensä noin tuhat henkeä ja toimipaikkoja on 20 paikkakunnalla. Suurimmat toimipaikat ovat Helsinki, Kuopio, Lapinjärvi, Loimaa, Oulu ja Seinäjoki. Lisäksi teurastamopaikkakunnilla eri puolilla Suomea toimii noin 100 työntekijää lihantarkastustehtävissä.

    Yhdistymishankkeen ohjausryhmän ehdotus uuden viraston nimeksi on Ruokavirasto.

    Viraston nimestä järjestettiin avoin nimikilpailu, johon tuli 170 ehdotusta.

    Ruokavirasto-nimestä ja sen käännöksestä on pyydetty lausunnot Kotimaisten kielten keskukselta ja valtioneuvoston ruotsin kielen lautakunnalta. Lopullisesti nimen vahvistaa eduskunta hyväksyessään lain.

    Juttua on täydennetty maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän kommenteilla kello 12:45.

    Artikkelin aiheet
    Ruokavirasto
    Seinäjoki
    Jari Leppä
    Maa- ja metsätalousministeriö
    alueellistaminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria