• Paula Risikko kokoomuksen puhemiesehdokkaaksi

    Eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi on valittu kansanedustaja Kalle Jokinen.
    Paula Risikko oli paikalla eduskunnan vaalikauden päättäjäisissä. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen
    Paula Risikko oli paikalla eduskunnan vaalikauden päättäjäisissä. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen 
    Uutiset
    18.4.201914:30
    STT

    Kokoomuksen ehdokas eduskunnan puhemieheksi on kansanedustaja Paula Risikko. Puolueen eduskuntaryhmä on päättänyt asiasta tämänpäiväisessä järjestäytymiskokouksessaan.

    Eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi on valittu kansanedustaja Kalle Jokinen, joka toimi tehtävässä myös viime vaalikaudella. Ryhmän varapuheenjohtajistoon on valittu Mia Laiho, Jukka Kopra ja Ben Zyskowicz.

    Eduskunnan puhemiehen paikka on perinteisesti kuulunut toiseksi suurimmalle hallituspuolueelle, mutta varsinaista säädöstä käytännöstä ei ole. Vielä ei ole siis täysin selvää, kuka toimii puhemiehenä tulevalla vaalikaudella.

    Ensi viikolla eduskunnan ensimmäisessä täysistunnossa puhemieheksi valittaneen vaaleissa suurimman puolueen paikan saaneen SDP:n Antti Rinne, joka on myös lähtemässä hallitustunnustelijaksi. Jos hallitus saadaan muodostettua Rinteen johdolla, Rinteestä tulee pääministeri ja eduskunnassa valitaan uusi puhemies.

    Artikkelin aiheet
    Paula Risikko
    Kokoomus
    Eduskunta
    puhemiesvaali
    Kalle Jokinen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria