• Helsingin Uutiset: Suomalaiset, historialliset lehmäkuvat ihastuttavat maailmalla

    Inhan muotokuvat ovat esillä myös Maaseudun Tulevaisuuden valokuvanäyttelyssä.
    Näin kaunista lehmää kelpaakin esitellä. I.K. Inhan valokuva sarjasta Suomalainen maatalous.
    Näin kaunista lehmää kelpaakin esitellä. I.K. Inhan valokuva sarjasta Suomalainen maatalous. Kuva: Suomen valokuvataiteen museo, I.K.Inha
    Uutiset
    22.2.201613:07
    Terhi Pape-Mustonen

    Kansainvälinen digimedia Mashable on ottanut Retronaut-sarjassaan esille I.K. Inhan historialliset nautakuvat, kertoo Helsingin Uutiset. Kuvat löytyvät Suomen valokuvataiteen museon flickr-palvelusta, jossa kuka tahansa voi käydä selaamassa niitä.

    Mashable kertoo, että Inha otti kuvat Pariisin maailmannäyttelyä varten vuonna 1899 Maataloushallinnon toimeksiannosta.

    Hän kuvasi peltoja, laitumia, navettoja ja talleja ja pyysi maanviljelijöitä näiden lisäksi poseeraamaan taustakankaan edessä lehmiensä ja sonniensa kanssa. Näin oli tarkoitus esitellä eläinten kestävyyttä ja hyvää terveyttä.

    Retronaut-sarjassa esitellään historiaa monipuolisesti valokuvien avulla. Juttusarjassa esitellään esimerkiksi jättimäisten, pohjoisamerikkalaisten puiden kaatamista sahalla ja kirveellä.

    Inhan muotokuvat ovat esillä myös Maaseudun Tulevaisuuden juhlanäyttelyssä. Kaksoismuotokuvat lehmistä ja niiden omistajista avaavat näyttelyn.

    Näyttelyn kuraattori piti Inhan mukaan ottamista itsestään selvänä.

    "Hänen kuviaan ei voi ohittaa, kun suomalaista maaseutua kuvataan", Liisa Heikkilä-Palo arvioi.

    MT:n satavuotisnäyttely esittelee Suomen maatalouden historiaa läpi vuosikymmenten. Se on tällä hetkellä esillä Oulussa, josta se siirtyy metsämuseo Lustoon 
Punkaharjulle, sieltä Kuopion kulttuurihistorialliseen 
museoon ja maatalousmuseo Sarkaan Loimaalle.

    Helsingin Uutisten artikkeli aiheesta

    Suomen valokuvataiteen museo kommentoi aihetta facebookissa

    Artikkelin aiheet
    I.K. Inha
    historialliset valokuvat
    lehmäkuvat
    valokuvanäyttely
    Maaseudun Tulevaisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle