• Viktor Orban häviämässä Unkarin vaalit – oppositio matkalla kohti vakuuttavaa vaalivoittoa

    Viktor Orban on toistuvasti ollut napit vastakkain EU:n kanssa.
    Viktor Orban sanoi Unkarin vaalitulosten olevan yksiselitteisiä, mutta puolueelleen tuskallisia. AFP / LEHTIKUVA.
    Viktor Orban sanoi Unkarin vaalitulosten olevan yksiselitteisiä, mutta puolueelleen tuskallisia. AFP / LEHTIKUVA.  
    Uutiset|Ulkomaat
    12.4.202623:14
    STT–AFP

    Unkarissa pääoppositiopuolueen Tiszan Peter Magyar kertoi sunnuntaina illalla sosiaalisessa mediassa pääministeri Viktor Orbanin onnitelleen puoluetta vaalivoitosta.

    Hieman myöhemmin Orban tunnusti tappionsa myös julkisesti.

    ”Vaalitulokset, vaikkakaan ne eivät ole vielä lopullisia, ovat selvät ja ymmärrettävät. Meille ne ovat tuskallisia mutta yksiselitteisiä”, Orban sanoi.

    ”Meille ei ole uskottu vastuuta ja mahdollisuutta hallita. Onnittelen voittanutta puoluetta”, pääministeri jatkoi.

    Kun liki 67 prosenttia oli laskettu, Tisza olisi vaaliviranomaisten mukaan saamassa 137 paikkaa, kun taas Orbanin Fidesz-puolueen ja sen apupuolueen yhteinen paikkamäärä olisi 55 paikkaa.

    Vaalien äänestysprosentti nousee sekin uuteen ennätykseen.

    Puoli tuntia ennen vaalihuoneistojen sulkeutumista äänestämässä oli vaaliviranomaisten mukaan käynyt 77,8 prosenttia äänioikeutetuista. Edellinen ennätys oli 70,5 prosenttia vuoden 2002 vaaleissa.

    Leyen: Euroopan sydän sykkii vahvemmin

    EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen on tyytyväinen Unkarin pääministerin Viktor Orbanin vaalitappioon.

    Euroopan sydän sykkii vahvemmin tänä iltana Unkarissa, von der Leyen kirjoitti viestipalvelu X:ssä englanniksi ja unkariksi.

    Orban on toistuvasti ollut napit vastakkain EU:n kanssa, eniten ulkopolitiikassa mutta myös kansalaisyhteiskuntaa koskevissa asioissa.

    "Unkari siirtyy kohti länttä"

    Budapestissa vaalipäivää viettävä suomenunkarilainen opiskelija Gyula Lukacs kommentoi alustavia tuloksia STT:lle Suomen aikaa iltakymmenen jälkeen. Tuolloin äänistä oli laskettu hieman alle puolet.

    ”Juhlatunnelma. Tiszan johto näyttää todella vahvalta ja tulos valtavalta tappiolta Fideszille”, Lukacs kertoi Tiszan vaalivalvojaisista Tonavan rannalta.

    Vaikka tulokset eivät vielä olleet lopullisia, Lukacs arvioi Tiszan johdon pitävän loppuun saakka.

    ”Tendenssi on ollut niin voimakkaasti Tiszan puolella. Myös paikalliset asiantuntijat arvioivat, että on hyvin epätodennäköistä, että tilanne enää kääntyisi Fideszille.”

    Lukacsin mukaan asiantuntijat ovat huomioineet, että monet aiemmin vankasti Fideszin vallassa olleet alueet ovat nyt kääntyneet Tiszalle.

    Tiszan voitto ja vallan vaihtuminen Unkarissa olisivat myös henkilökohtaisesti Lukacsille merkityksellisiä.

    ”Nämä 16 vuotta ovat olleet rikkirepiviä kansalle. Vaikka olen tavallaan ulkounkarilainen, olen nähnyt omassa perheessäni ja omien ystävieni kohdalla, kuinka rikkirepivää tämä aika on ollut”, hän kuvaili pääministeri Orbanin 16-vuotista valtakautta.

    Lukacs sanoi Unkarin siirtyvän nyt kohti Eurooppaa ja länttä.

    Artikkelin aiheet
    Unkarin vaalit
    Viktor Orban
    Tisza-puolue
    Euroopan unioni
    vaalitulokset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle