• Yhtä moni lomattakuin lomalla

    Uutiset
    15.2.201315:00
    Kaijaleena Runsten

    viikon kysymys

    Joka toinen niistä MT:n verkkolehden lukijoista, jotka vastasivat viikon kysymykseen, ei vietä hiihto- tai talvilomaa. Kotona lomailu on suositumpaa kuin matkustaminen kotimaassa tai ulkomaille.

    Kyselyyn vastasi noin 920 henkeä.

    ”Oma koti kullan kallis. Omaishoitajana olen ollut 25 vuotta ilman sen kummempia kesä-, talvi- tai muitakaan lomia”, kommentoi nimimerkki Vai vielä lomaa?

    Maanviljeliä kertoo olevansa lomista vähän samaa mieltä: ”Tosin syy saattaa olla tulon niukkuus, kotona kun on, niin ei ole kulujakaan.”

    Mehiläisen mukaan tärkeintä on mahdollisuus rauhoittaa tahtia: ”Kotona on ihan mukava olla näin talvisaikaan, kun ei ole työsesonkia painamassa. Tuntuu hyvältä, kun voi olla joskus kotonakin löysemmin.”

    Lapsenlapset pitävät Vaarin kotona lomalla:

    ”Meillä on kahden kilometrin latu valmiina odottamassa,

    ihan koneella tehty. Jää- ja uimahalli ovat myös ihan lähellä.

    On ihanaa viettää muutama päivä lasten kanssa heidän ehdoillaan.”

    Entinen nautafarmari kertoo, että lasten hiihtolomilla on pyritty tätä vuotta lukuun

    ottamatta matkaamaan halpoja lentoja hyödyntäen lämpimään.

    ”Ei sitä lunta enää lisää kaipaa, joten lämpimään mennään. Itse tykkään ajaa moottoripyörällä. Lapset

    oppivat uimaankin Intiassa tässä vuosien varrella.”

    Nimimerkki Lumityöt ei enää kiinnosta on samoilla linjoilla:

    ”Kyllä talviloma on hieno

    juttu, jos vain saa itsensä

    repäistyksi irti omista kuvioista.

    Eikä se ole enää kovin kallistakaan. Netin välityksellä pystyy varaamaan paikat etukäteen halvalla. Läppärillä voi (matkalta) tarvittaessa maksaa laskut ja tilata lannoitteet. Kännykkään tulee tiedot sähkökatkoista ja muista hälytyksistä.”

    RAk suuntaa kauan odotetulle lomalle koko perheen voimin:

    ”Raskas syksy ja vielä raskaampi talvi rakentamisineen ja loukkaantumisineen on kuluttanut voimat. Kiva nauttia lomasta lasten kanssa, koska yhteinen aika on jäänyt liian vähälle!”

    Kotimaan mutkamäkeen suuntaa myös Topi Terävä:

    ”Syötteellä ompi kuulema hyvät huikoset, että pittää lähtee kokkeilemaan, pyssyykö sitä pystyssä. Taijampa ottaa tuon vaimopuolenkin völijyyn, että suapi naaraa, kun hän kömsähtellee suksien kanssa.”

    KAIJALEENA RUNSTEN

    www.maaseuduntulevaisuus.fi

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    lomattomuus
    talviloma
    kotona lomailu
    Maaseudun Tulevaisuus
    lukijakysely
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle